Hyppää sisältöön

Mahdollinen sähköpula ei aiheuta suuria muutoksia kriittisiin palveluihin – kodeissa kannattaa kuitenkin varautua häiriötilanteisiin

Mahdollisista sähkökatkoista ei ole syytä huolestua, vaan niihin voi varautua hyvissä ajoin esimerkiksi tutustumalla sähkönkäyttäjien varautumisohjeisiin eri tietolähteissä.

Jos tilanne sähkönjakelun kannalta kiristyy, tiedottavat kantaverkkoyhtiö Fingrid ja työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) siitä omissa viestintäkanavissaan heti kun se on mahdollista. Näiden tietolähteiden lisäksi kannattaa seurata oman sähkönjakeluyhtiön verkkosivuja ja muita viestintäkanavia. Sähkönjakeluyhtiöillä on käytössään häiriötilanteista tiedottamista varten tekstiviestijärjestelmiä, joiden liittymisohjeet löytyvät kunkin yhtiön verkkosivuilta. Sähkönjakeluyhtiöillä on verkkosivuillaan myös häiriökarttoja, joiden avulla voi tarkistaa oman asuinalueen sähkökatkotilanteen.

Nopeasti syntyvissä tilanteissa alueelliselle tiedottamiselle jää hyvin vähän aikaa, joten jokaisen kannattaa tutustua sähkökatkoihin varautumisen ohjeisiin rauhassa ja hyvissä ajoin, ja vaikkapa tulostaa ne talteen.

Kriittiset palvelut turvataan joka tilanteessa

Terveyspalveluiden, pelastustoimen ja vesihuollon kriittiset kohteet huomioidaan mahdollisissa sähkönjakelun katkoissa.

Sairaaloiden ja sote-keskusten toiminta on turvattu eivätkä suunnitellut sähkökatkot koske niitä. Tämän lisäksi kriittisten kohteiden tai laitteiden toimintaa on turvattu omilla varavoima- tai varavirtalähteillään. Päijät-Sote on myös suositellut sosiaali- ja terveyspalveluidensa yksityisiä palveluntuottajia huomioimaan tarvittavat varautumistoimenpiteet.

Pelastuslaitos on varautunut toimimaan myös sähkökatkojen aikana eikä ole todennäköistä, että pelastuslaitoksen palvelutaso heikkenisi sähkökatkojen aikana.

Vedenkäyttö on tärkeää minimoida sähkökatkotilanteessa, vaikka vettä tuleekin hanasta. Tällä estetään laajoja viemäreiden ylivuotoja sekä viemäritulvia kiinteistöissä, jos jätevedenpumppaus ei toimi sähkökatkon aikana.

Maakunnallinen yhteistyöryhmä varautuu sähkönjakelun katkoihin

Päijät-Hämeen alueen huoltovarmuudesta vastaavat toimijat ovat perustaneet lokakuussa yhteistyöryhmän, joka toimii alueen organisaatioiden ja sähkönjakeluyhtiöiden yhteistyöfoorumina. Ryhmä koostaa ja jakaa tietoa organisaatioiden välillä varautumisesta mahdollisiin sähköpulatilanteisiin. Maakunnalliseen ryhmään kuuluvat alueen sähkönjakeluyhtiöt Elenia, Järvi-Suomen Energia, KSS Energia, Kymenlaakson Sähköverkko, Lahti Energia Sähköverkko ja Nivos sekä Lahden kaupunki, Päijät-Sote, Päijät-Hämeen pelastuslaitos, Lahti Aqua, puolustusvoimat ja Lahden teollisuusseura. Ryhmä kokoontuu säännöllisesti, ja toimintaa jatketaan talvikauden 2022–2023 ajan.

Yhteistyöryhmä piti eilen 14. joulukuuta energiatilaisuuden alueen organisaatioille. Tilaisuudessa muun muassa sähköyhtiöt kertoivat varautumistoimenpiteistään ja toiminnastaan sähköpulatilanteissa.

Hyödyllisiä valtakunnallisia tietolähteitä:

Ajankohtaista tietoa sähköpulasta Fingridin verkkosivuilla

Tietoa sähköpulasta – Työ- ja elinkeinoministeriön verkkopalvelu (tem.fi)

Viranomaisten ja järjestöjen laatima varautumissuositus kotitalouksille – 72 tuntia

Alueellisten toimijoiden ohjeita sähkökatkojen varalle:

Lahti Energian ohjeet sähköpulaan

KSS Energian ohjeet sähkökatkoon varautumiseen

Järvi-Suomen Energian vinkkejä sähkökatkoihin varautumiseen

Elenian ohje sähköpulaan varautumisesta

Kymenlaakson sähkön tietoa sähköpulasta

Nivoksen tietoa sähkökatkojen varalle

Lahti Aquan ohjeita vedenkäyttöön sähköpulan aikana

Päijät-Hämeen hyvinvointialueen palvelut sähkönjakelun katkojen aikana

­­­­

Lisätietoja

Mika Nevalainen, Päijät-Hämeen pelastuslaitos, valmiuspäällikkö, p. 044 077 3123
Antti Rautiainen, Lahti Energia Sähköverkko Oy, toimitusjohtaja, p. 050 501 4650
Timo Louna, Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä, vs. toimitusjohtaja, p. 044 719 5505
Hannu Mustonen, Aqua Palvelu, toimitusjohtaja, p. 03 851 5952