Hyppää sisältöön

Mankeleilla rullailtiin kevyesti ylämäkeen

Lahden sähköisiä kaupunkipyöriä Mankeleita koeajettiin viime vuonna kahden kuukauden ajan. Kaupunkipyörien käyttäjiltä kysyttiin pyöristä kokemuksia ja toiveita uudelle kaudelle. Tänä vuonna Mankelit tulevat katukuvaan 1.4.
Mankelit tulevat taas keväällä katukuvaan.

Kaupunkipyörien rekisteröityneiltä käyttäjiltä kysyttiin pilottikauden päätteeksi kokemuksia kaudesta, Mankelien käytön vaikutuksista liikkumistapoihin ja toiveita seuraavalle kaudelle. Kyselyyn vastasi 505 henkilöä ja käyttäjät arvottivat palvelun käyttäjäkokemuksensa perusteella erinomaiseksi.

Miten Mankelia sitten käytettiin? Suurin osa vastaajista ajeli Mankeleilla vähintään muutaman kerran viikossa. Suosituimmat syyt käyttää Mankelia olivat kätevä tapa liikkua, huolettomuus ja sähköavusteisuus. Suuri osa ilmoitti korvanneensa Mankeleilla niin kävely-, auto-, joukkoliikennematkoja kuin omalla pyörällä tehtyjä matkoja. Kolmasosa kertoi yhdistäneensä joukkoliikennettä ja Mankeli-matkoja. Yli 80 % vastaajista koki palvelun tuoneen heille ajallista säästöä.

Joukkoliikennelautakunta päättää kaupunkipyörien käyttömaksut

Mankeleiden kahden kuukauden pilottikausi maksoi käyttäjille 10 euroa ja sen vastineeksi sai ajella rajattomasti alle puolen tunnin pituisia matkoja.

Tänä vuonna kaupunkipyörien kausi kestää seitsemän kuukautta. Kyselyn perusteella käyttäjät olisivat yleisimmin valmiita maksamaan koko kaudesta jotakin 31–50 euron välillä. Päätös lippuhinnoista tehdään joukkoliikennelautakunnassa 25. tammikuuta.

Kyselyyn vastanneiden yleisimmät arjen kulkutavat olivat oma auto (27 %), kävely (26 %) ja pyöräily (20 %). Suurelle osalle Mankelit olivat ensimmäinen kosketus kaupunkipyöriin, sillä vain 27 % vastaajista kertoi kokeilleensa kaupunkipyöriä aiemmin jossain muussa kaupungissa.

Mankeli-järjestelmä sisältää 30 asemaa ja 250 pyörää. Mankeleiden sopimuskausi on tehty viideksi vuodeksi, kevääseen 2027 asti. Kaupungilla on sopimuksessa optioita, mitkä mahdollistavat muun muassa asemaverkon laajentamisen pyörämäärän kaksinkertaistamisella ja palvelun muuttamisen ympärivuotiseksi. Käyttäjäkyselyssä yli 60 % olisi valmis polkemaan Mankeleilla vuoden ympäri.

Aihealueet