Hyppää sisältöön

Monttu auki -keskustelut järjestetään ympäri Lahtea 28.9. – Ilmoittaudu mukaan!

Monttu auki -keskustelutilaisuudet palaavat keskusteluttamaan lahtelaisia syyskuun lopussa torstaina 28.9. Tällä kertaa keskustelut käydään neljästä eri teemasta ja lahtelaiset pääsevät porisemaan ympäri Lahtea. Lapsiperheiden asiat nostetaan esiin Karistossa, korkeakouluopiskelijoita kuullaan Niemen kampuksella, päätöksentekoon ja osallisuuteen pureudutaan keskustassa ja ympäristökaupungin tulevaisuus puhuttaa ulkotiloissa Salpausselän Lepakkolaavulla.
Monttu auki kuvituskuva

Lahden kaupungin strategiaan kirjattuja arvoja avoimesti, vastuullisesti ja yhdessä, viedään Monttu auki -keskusteluissa käytännön tasolle. Kyseessä on lahtelaisten yhteisöllinen ja osallistava keskustelutapahtuma, jossa osallistujat kokoontuvat keskustelemaan ennakkoon valituista teemoista Erätauko-menetelmää hyödyntäen. Keskusteluja on käyty Lahdessa jo useana vuonna, ja ne ovat keränneet osallistujilta erittäin positiivista palautetta. Jokaista keskustelua ohjaa Erätauko-menetelmän osaava fasilitaattori.

Monttu auki -keskustelut tarjoavat kaupunkilaisille ainutlaatuisen ja tasa-arvoisen tilaisuuden tuoda esiin mielipiteitään ja tuntemuksiaan valituista aiheista. Keskusteluissa on mahdollisuus käydä vuoropuhelua keskusteluun osallistuvien päätöksentekijöiden ja viranhaltijoiden kanssa yksisuuntaisten palautekanavien, kuten e-palautteen sijaan. Tavoitteena on luoda kattavampi jaettu ymmärrys keskusteltavien aiheiden tulevaisuudesta ja keksiä ehkä uusiakin tapoja luoda parempaa arkea lahtelaisille. Keskustelujen anonymisoidut terveiset viestitään kaupungin päättäjille sekä kaupungin viranhaltijoille. Yhteiset dialogit mahdollistavat rakentavan yhteiskunnallisen keskustelun, joiden myötä suomalaisista voi kuoriutua maailman parhaiten keskusteleva kansa.

Tämän syksyn Monttu auki -tapahtuma toimii etkoina Hämeenlinnassa järjestettäville Hyvin sanottu -keskustelufestivaaleille, jotka järjestetään 29.-30.9.2023.

#monttuauki #hyvinsanottu #brasagt #erätauko

”Erätauko-keskustelu auttaa paremmin ymmärtämään itseä, muita ja maailmaa. Keskustelun päätteeksi ei tarvitse olla samaa mieltä tai ratkaista asioita. Erätauon avulla voi lisätä luottamusta, vahvistaa osallisuutta ja kuunnella paremmin myös hiljaisia ääniä”

– Erätauko-säätiö

Ilmoittaudu mukaan sinua kiinnostavaan keskusteluun

Lapsiperheet Lahdessa

Kariston koululla keskustellaan siitä, millainen kaupunki Lahti on tällä hetkellä lapsiperheille ja miten voisimme yhdessä tehdä siitä entistä paremman? Tilaisuus alkaa Kariston koululla (Karistonkatu 213) kahveilla klo 17.00 ja Erätauko-keskustelu käydään 17.30–20.00.   Huom! Temppurata ja pelailumahdollisuus lapsiperheille: Tilaisuuden ajaksi avaamme koulun liikuntasalin perheiden vapaaseen käyttöön. Toinen puoli salista on varattu temppuradalle ja toinen peli peleille ja leikeille. Salissa ei ole erikseen lastenvahtia, mutta paikalla on aina yksi kaupungin työntekijä.

Lahti – yliopistokaupunki

Keskustelun aiheen on, mitä Lahden kaupunki, korkeakoulut ja yritykset voisivat tehdä, jotta opiskelijat muuttaisivat Lahteen? Mikä saisi opiskelijat jäämään Lahteen myös valmistumisen jälkeen? Tilaisuus alkaa kampuksella (Mukkulankatu 19) kahvituksella klo 14.00 ja Erätauko-keskustelu käydään 14.30–16.00.

Päätöksenteko Lahdessa

”Onko mielipiteelläni väliä?” Keskustelu vaikuttamisen mahdollisuuksista ja haasteista Lahdessa. Tilaisuus alkaa kauppakeskus Trion Palvelutorilla (Aleksanterinkatu 18) kahveilla klo 17.00 ja Erätauko-keskustelu käydään 17.30–20.00.

Lahti ympäristökaupunkina

Keskustelun aiheena on, miten ihmisiä voisi houkutella käyttämään enemmän joukkoliikennettä tai kulkemaan erityisesti lyhyet matkat kävellen tai pyörällä? Keskustelusta saat myös itse eväitä ja vinkkejä, miten voit itse lisätä arkiliikkumista. Tilaisuus järjestetään ulkotiloissa Tapanilan lepakkolaavulla. Laavulle on mahdollista siirtyä opastetusti, jotta kaikki keskustelijat löytävät varmasti perille. Erätauko-keskustelu käydään 17.30–20.00.

Tarkemmat osallistumisen ohjeet lähetetään ilmoittautuneille lähempänä tilaisuutta.

Täytä lomake ja ilmoittaudu mukaan

Lisätiedot

Aiempien Monttu auki -tapahtumien osallistujat suosittelevat osallistumista keskusteluun. Lähes kaikki palautekyselyyn vastanneet ovat sitä mieltä, että tämän tyyppiselle keskustelulle on tarvetta myös jatkossa. Palautekyselyyn vastasi 58 henkilöä vuonna 2021.