Möysän Huhmarannankadun asemakaavatyö A-2776 on etenemässä luonnosvaiheen kuulemiseen. Luonnosvaihtoehdot ovat nähtävillä ja kommentoitavina 8.–22.10.2026. Joutjärven rannalla oleva kaava-alue koskee osoitteita Huhmarannankatu 3, 5, 7, 9, 11, 13 ja 15. Kaavatyöhön voi tutustua myös kaikille avoimessa verkkotilaisuudessa tiistaina 13.10. sekä paikan päällä kaavakävelyllä torstaina 15.10.
Asemakaavassa ratkaistaan entisen lastenkodin suojelu ja osoitetaan tontti asumiseen
Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muuttaa Huhmarannankatu 3:ssa sijaitseva entinen lastenkodin tontti asumiskäyttöön sekä tarkistaa ympäröivien kiinteistöjen kaavamerkintöjä ja rakennusoikeuksia.
Entinen lastenkoti on yli 4 000 neliömetrin kaupungin omistama kiinteistö, joka on ollut tyhjillään vuodesta 2017, jolloin lastenkotitoiminta lopetettiin osana lastensuojelupalveluiden uudistamista. Kaavatyössä selvitetään, säilyykö tontti yhtenä kokonaisuutena vai jaetaanko se kahdeksi tai kolmeksi tontiksi.
Lastenkodin tontin lisäksi tarkastellaan useiden viereisien pientalotonttien rakennusoikeuksia ja kaavamerkintöjä samalla kertaa. Tavoitteena on päivittää alueen asemakaavaa nykytilannetta paremmin vastaavaksi ja varmistaa maanomistajien yhdenvertainen kohtelu.
Arvokas kulttuuriympäristö Joutjärven rannalla
Entisen lastenkodin rakennukset muodostavat paikallisesti arvokkaan kulttuuriympäristökokonaisuuden Joutjärven rantamaisemassa. Alueella sijaitseva huvilarakennus on valmistunut vuonna 1919, vanhin hirsirakennus vuonna 1918 ja myöhempi laajennusosa vuonna 1958. Lisäksi pihapiiriin kuuluu rantasauna.
Kaava-alue kuuluu myös yleiskaavassa paikallisesti arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriympäristöön. Kaavatyön keskeisiä kysymyksiä ovat rakennusten suojelu sekä alueen tuleva käyttö asumiseen. Luonnoksissa tarkastellaan vaihtoehtoja, joissa osa rakennuksista säilytetään ja suojellaan osana tulevaa asuinaluetta.
Lahden museoiden näkemyksen mukaan huvilarakennus sekä vanhempi asuinrakennus ovat suojelun arvoisia.
Tutustu luonnoksiin verkossa ja paikan päällä lokakuussa
- Kaavaluonnoksia esitellään verkkotilaisuudessa 13.10. klo 17.30. Verkkotilaisuuteen pääset osallistumaan tästä linkistä.
- Kaavakävelyn kokoontuminen on entisen lastenkodin tontilla Huhmarannankatu 3 torstaina 15.10. klo 16.30. Varauduthan sään mukaisesti.
Tilaisuuksissa esitellään suunnittelun lähtökohdat sekä luonnosvaiheessa tarkasteltavat vaihtoehdot. Lähiympäristön asukkaat, maanomistajat ja muut kiinnostuneet voivat esittää kysymyksiä suunnittelijoille ja antaa palautetta suunnitelmista.
Kaavatyön etenemistä voi seurata kaavatyökohteen omalla verkkosivulla.
-
Marja Mustakallio
Kaavoitusarkkitehti
Asemakaavoitus