Hyppää sisältöön

Möysän ja Viherlaakson väistöpäiväkoti Joutjoella aloittaa elokuussa 2022

Yhteinen vuokratila palvelee määräaikaisesti päiväkotien väistötilana noin viiden vuoden ajan.

Lahden Tilakeskus ja KOY Joutjoki ovat allekirjoittaneet viisivuotisen vuokrasopimuksen Joutjoen alueelle rakennettavista päiväkotitiloista. Tilat korvaavat 1.8.2022 alkaen Möysän sekä Kiveriön kaupunginosassa sijaitsevan Viherlaakson päiväkotitilat.  

Uusi väistöpäiväkoti sijaitsee koillisessa kaupunginosassa keskustan ja Kariston alueen välillä, osoitteessa Ala-Tonttilankatu 17. Päiväkodin omien leikkipihojen lisäksi välittömässä läheisyydessä on hyvät ulkoilumahdollisuudet. Tilojen on määrä valmistua kesällä 2022.

Päiväkodissa on tilat kymmenelle varhaiskasvatusryhmälle ja ne sijoittuvat kahteen kerrokseen.

Uuteen väistötilaan siirtyvät Möysän päiväkodin 66 varhaiskasvatuspaikkaa ja Viherlaakson päiväkodin 81 paikkaa. Möysän koulun tiloissa edelleen jatkaa 42 esioppilasta. Henkilöstöä väistöpäiväkodissa on yhteensä kolmisenkymmentä.

Väistötilaratkaisun taustalla on Möysän ja Viherlaakson nykyisten päiväkotirakennusten kunto, sen vaikutus sisäilmaan sekä yleisesti rakennusten käytettävyyteen.  

Yhteinen vuokratila palvelee määräaikaisesti päiväkotien väistötilana noin viiden vuoden ajan. Pysyvä tilaratkaisu on tarkoitus esittää lasten ja nuorten kasvun vastuualueen tilaratkaisuja käsittelevän palveluverkkosuunnitelman mukaisesti. Suunnitelmassa todetaan, että uusista päiväkotiyksiköistä toinen sijoittuu keskustan monitoimitaloon ja toinen keskustan alueelle tai että keskustan alueelle tulee kaksi erillistä päiväkotia korvaamaan nykyiset Paavolan, Möysän ja  Viherlaakson päiväkodit. Nämä muutosesitykset tarkentuvat jatkovalmisteluissa ja niistä päätetään myöhemmin erikseen Lahden kaupungin hallintosäännön mukaisesti.

Lisätietoja

Tila-asiat
Lahden Tilakeskus, tilapalvelupäällikkö Anna Tervo, 044 482 6657

Varhaiskasvatuspalvelut
Päiväkotitoiminta
Jaana Siikanen, Möysän päiväkodin johtaja, 050 398 5789
Terhi Kilponen, Viherlaakson päiväkodin johtaja, 050 398 5797

Palveluverkko
Mika Harju, varhaiskasvatusjohtaja, 050 559 7901

etunimi.sukunimi@lahti.fi