Hyppää sisältöön

Mustankallionpuiston portaat ovat valmistuneet

Mustankallionpuiston portaat sijaitsevat Rautellinkadun ja Mustankalliontien välissä

Mustankallionpuiston uudet portaat on saatu valmiiksi ja avattu käyttöön. Rautellinkadun ja Mustankalliontien välissä sijaitsevat portaat valmistuivat perjantaina. Aluetta on maisemoitu portaiden molemmin puolin sijaitsevilla istutuksilla.

Portaiden suunnittelu aloitettiin jo vuonna 2020. Tavoitteena oli kehittää Mustankallion puiston kulkuyhteyksiä, sillä Mustankallionmäki on jyrkkä, ja mäelle vieviä reittejä on vähän. Portaat on suunniteltu täydentämään nykyisiä reittejä, eivätkä ne poista mitään nykyisistä reiteistä. Uudet portaat on suunniteltu niin, että ne pystytään pitämään käytössä myös talvella: runko on puuta, ja porrasaskelmat teräsritilää.

Suunnitteluvaiheessa portaiden rakentamisesta tehtiin valitus hallinto-oikeuteen, jonka vuoksi rakentaminen on aloitettu joulukuussa 2022, jolloin rakennettiin portaiden perustukset ja runko. Helmi- maaliskuussa 2023 urakka oli tauolla ja rakennustöitä jatkettiin huhtikuussa sään salliessa.

Mustankallionpuiston portaat

Lisätietoja