Hyppää sisältöön

Nastola-viikko tuo jälleen iloa, valoa ja monipuolista ohjelmaa kaiken ikäisille 

Nastola-viikkoa vietetään 28. kerran 3.–12.5. Viikolla tuodaan esiin alueen tärkeää vapaaehtoistyötä, yhteisöllistä toimintaa sekä käyntikohteita.

Toiminnan järjestäjinä ovat alueen yhdistykset, seurakunnat, muut toimijat, itäinen kumppanuuspöytä sekä kaupungin palvelut. Alueen yhteisöjen ja toimijoiden tapahtumat on koottu ohjelmaksi.

Kahvia, kulttuuria, ympäristön siivoustalkoita ja iloista koko perheen ohjelmaa

Luvassa on jälleen monipuolista ohjelmaa kaikenikäisille. Rakokivessä voi tulla pullakahville ja kuulemaan alueen kehityshankkeista sekä muutoksista asukastilaisuuteen monitoimitalo Loistossa sekä keittolounaalle Rakokiven torille. Koko perheen kevättapahtumassa vietetään aikaa lapsista senioreihin liikkuen, pelaten ja leikkien sekä tutustuen myös perinnepeleihin kulttuuripuistossa, kirjastossa ja Loiston alueella. Lisäksi tarjolla on kahvia ja Kerro Pois! -keskustelua yhdessä kaupunginjohtaja Niko Kyynäräisen ja itäisen kumppanuuspöydän edustajien kanssa.

Seniori-ikäisille järjestetään avoimet bingopelit palvelukeskus Linnunlaulussa sekä perheen pienimmille satutuokio Nastolan kirjastolla. Myös kesän maksuttomat peräkonttikirppikset alkavat Rakokiven torilla.

Kylillä tapahtuu

Kylillä tapahtuu myös, kun Uudenkylän seurantalolla järjestetään leikkimielinen mölkkykilpailu sekä roskien keruu alueen ympäristöstä. Villähteellä on luvassa monipuolisia tapahtumia, kuten Villähteen vitonen feat Keppiskisat, Päivä paloasemalla, ympäristön siivoustalkoot, Tunnista aivoinfarkti-luento, Päijät-Hämeen maaseudun kehittäjien vaikuttamis- ja verkostoitumispäivä sekä Kaarisillan taide- ja toimintakeskuksen äitienpäiväkonsertti. Luhtaanmaan Luhtaanpirtillä on avoimet ovet ja saunailta sekä iltarastit Kalliojärvellä.

Nastolan kirkko 220 vuotta

Nastolan kirkko täyttää tänä vuonna 220 vuotta ja Nastola-viikolla voi kirkossa osallistua wanhaan messuun vanhalla kaavalla. Kirkon piha-alueella on koko perheen tapahtuma, jossa monipuolista ohjelmaa. Kirkonkylä-Nastonharju -alueella järjestetään myös roskakävely.

Wellamo-opiston kudontaryhmän näyttelyyn voi tutustua Voimalassa Nastonharjulla. Nastolan kirjastolla on kirjailijavieraana romaani- ja lastenkirjailija Elina Hirvonen.

Tervetuloa viihtymään Nastola-viikon tapahtumiin.

 

Tutustu Nastola-viikon ohjelmaan

Lisätietoja