Hyppää sisältöön

Nastolan kirkonkylään on suunnitteilla kuntoportaat – tule kuulemaan suunnitelmista Kirkonkylän koululle 15.6.

Asukastilaisuudessa kuullaan suunnitelmista ja tutustutaan paikkaan maastokävelyllä

Venetien ja Kukkastien väliseen jyrkkään pohjoisrinteeseen on suunnitteilla kuntoportaat. Suunnittelu sai alkusysäyksensä valtuustoaloitteesta.

– Portaat tulevat todelliseen tarpeeseen. Rinne on erittäin jyrkkä, ja siellä menee nyt paljon polkuja. Kuntoilun lisäksi portaat palvelevat bussipysäkille kulkevia asukkaita ja Kirkonkylän koulun oppilaita. Portaat tulevatkin ympärivuotiseen käyttöön, kertoo suunnitteluhortonomi Anniina Saimakoski. Kulkua suojatielle tullaan ohjaamaan kaiteilla, jotta kulku suojatieltä sujuu turvallisesti.

Suunnittelualue on maakunnallisesti arvokkaassa rakennetussa kulttuuriympäristössä, ja kuntoportaiden sijoittelu rinteeseen tehdään alueella kasvavien komeiden mäntyjen ehdoilla.

Tutustu suunnitelmiin asukastilaisuudessa 15.6.

Kerromme Kirkonkylän kuntoportaiden suunnittelusta enemmän asukastilaisuudessa torstaina 15.6.2023 klo 17:30 Kirkonkylän koululla. Alkuun esittelemme suunnitelmia lyhyellä esityksellä, jonka jälkeen on aikaa kysymyksille ja keskustelulle. Sen jälkeen tutustumme suunniteltuun portaiden paikkaan ulkona, joten pukeuduthan sään mukaisesti. Paikalla kertomassa suunnitelmista on Lahden kaupungin suunnitteluhortonomi Anniina Saimakoski ja WSP Finland Oy:n suunnittelukonsultti.

Tilaisuus kestää noin tunnin. Tervetuloa!

Lisätietoja