Hyppää sisältöön

Nastopolissa toimii nyt Kukkasen peruskoulu ja Nastolan alueen nuorisotila

Kukkasen peruskoulu aloitti kevätlukukauden Nastopolissa. Uusituissa tiloissa toimii myös Nastolan alueen uusi nuorisotila. Käytössä ovat myös talon liikuntasalitilat.

Kukkasen yläkoululaisia varten Nastopolissa on tehty muutos- ja korjaustöitä. Tiloihin on tehty muun muassa kotitalouden, tekstiili- ja teknisen työn sekä fysiikan ja kemian opiskelutiloja. Nastopolissa on myös yhteiskäyttötilaa sekä nuorisopalvelujen tilat.

Nastopolin kiinteistö vapautui, kun aiemmat käyttäjät, Rakokiven peruskoulu ja päiväkoti sekä kirjastopalvelut siirtyivät elokuusta 2021 uuteen Rakokiven monitoimitalo Loistoon ja kun lukion toiminta päättyi.

Isommat tilat tulivat kyllä tarpeeseen, kertoo Kukkasen peruskoulun rehtori Sanna Ainola.
– Nyt meillä on enemmän tilaa ja aiempaa monipuolisemmat tilat opetuksen eriyttämiseen. Oppilaiden välituntikäytössä on viihtyisiä tiloja, kunhan vaan pääsemme niitä kunnolla hyödyntämään.
– Kaikessa vaativuudessaan pikainen muutto ja tilojen haltuunottoon on sujunut hyvin. Parhaillaan vielä sisustamme, asettaudumme ja kotiudumme uusiin tiloihin yhdessä nuorisopalvelujen ja koulunuorisotyön sekä harrasteohjaajan kanssa.

Erityisen hyvillään Ainola on siitä, että lähes kaikki koulun irtokalusteet, esimerkiksi pulpetit, opettajien työpisteet sekä välituntitilojen kalusteet ovat kierrätyskalusteita.
– Lopputulos on lämminhenkinen ja paikoitellen jopa kodikas.

Nastolan alueen nuorten oma uusi tila Nastopolissa on avoinna alakouluikäisille, yläkouluikäisille ja sitä vanhemmillekin nuorille. Nuoriso-ohjaaja Jari Lepistö kutsuu nuoria tutustumaan uusiin tiloihin ja juttuihin. Nuorisotilan After School -toimintaan nuoret voivat tulla heti koulun jälkeen odottamaan vaikka kyytejä kotiin tai muuten vaan oleilemaan.
-Uusissa tiloissa voi esimerkiksi pelailla konsoli- ja lautapelejä sekä biljardia. Isossa keittiössä voidaan leipoa ja kokkailla. Pian käytössä on myös nuorten bändikämppä. Tarkemmat tiedot ja aukioloajat löytyvät Nastopolin nuoristotilan verkko- ja fb-sivuilta.

– Myös Nastopolin iso ja pieni liikuntasali ovat jälleen koulukäytössä sekä vuokrattavissa ilta- ja viikonloppukäyttöön. Salien varustelutaso on ennallaan, kertoo liikuntapalveluvastaava Vesa Painilainen kaupungin liikuntapalveluista.

Kukkasen 7. – 9. luokkien peruskoulussa on 460 oppilasta ja henkilöstöä viitisenkymmentä.

Lisätietoja

Lahden kaupunki
Sivistyspalvelut
Kukkasen peruskoulun rehtori Sanna Ainola, 040 820 3330
Nuorisopalvelut, nuoriso-ohjaaja Jari Lepistö, 044 018 7418
Liikuntapalvelut, liikuntapalveluvastaava Vesa Painilainen, 050 383 6470

Lahden Tilakeskus
projektipäällikkö Tomi Tenhunen, 044 716 1976

Kukkasen peruskoulu 
Liikuntapalvelut
Nastolan alueen nuorisotila

Kuva Jonna Wiren