Hyppää sisältöön

Nuorisopalveluille 383 000 euroa harrastustoimintaan

Kuva: Juha-Pekka Huotari / Lahden kaupunki

Lupa- ja valvontavirasto on myöntänyt Lahden nuorisopalveluille 383 000 euroa valtionavustusta lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Avustuksella tuotetaan 1.–9.-luokkalaisille heidän toiveidensa mukaisia harrastuksia koulupäivän yhteydessä lukuvuoden 2026–2027 aikana.

Toimintaa toteuttavat nuorisopalveluiden lisäksi muun muassa Wellamo-opisto sekä useat eri urheiluseurat ja yhdistykset. Tavoitteena on, että jokaiselle lahtelaiselle lapselle ja nuorelle löytyisi ainakin yksi mieluisa ja maksuton harrastus.

Nuorisopalveluiden vuodesta 2021 koordinoima Harrastamisen Lahden malli on osa opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallista Harrastamisen Suomen mallia. Lahdessa mallin mukaiseen maksuttomaan harrastustoimintaan osallistuu vuosittain noin 3000 lasta ja nuorta. Viime vuonna Lahden mallille myönnetty valtionavustus oli 280 000 euroa.

– Haimme ja saimme tulevalle lukuvuodelle enemmän avustusta kuin koskaan aiemmin. Tarjolla tulee olemaan lasten ja nuorten toiveet huomioivaa, monipuolista harrastustoimintaa, jota voidaan toteuttaa entistä enemmän myös ostopalveluna, kertoo harrastustoiminnan koordinaattori Seppo Koponen nuorisopalveluilta.

Lisätietoja