Hyppää sisältöön

Pääkirjaston auditorio on taas käytössä

Pääkirjaston auditorion lattian mikrobivaurio on korjattu, ja auditorio voidaan ottaa taas käyttöön.

Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin kertoo, että mahdollisuuksien mukaan jo kevään tapahtumia ja ryhmävierailuja siirretään auditorioon.
– Syksyn tapahtumasuunnittelussa huomioimme, että auditorio on jälleen käytettävissä ja voimme ottaa vastaan myös ulkopuolisia tilavarauksia. Varauspyyntöjä voi tehdä kaupungin verkkosivujen kautta osoitteessa lahti.fi/tilavaraukset.

Pääkirjaston auditorio on ollut pois käytöstä elokuusta 2023 alkaen. Auditorion lattian korjaustarve todettiin kosteus- ja sisäilmateknisessä kuntotutkimuksessa, joka toteutettiin kirjastorakennuksen perusparannushankkeen pohjatiedoksi.

Pääkirjaston perusparannus käynnistyy arviolta viimeistään vuonna 2028. Ensi vaiheessa tehdään käyttöä turvaavia toimenpiteitä. 

Kirjastorakennuksen käyttöä turvaavina toimenpiteinä on auditorion lattiakorjauksen lisäksi muun muassa tehostettu rakennuksen ilmanvaihtoa. Kesällä 2024 tehdään vielä muutamia alueellisia rakenneteknisiä korjauksia. Mikäli korjaukset vaikuttavat merkittävästi tilojen käytettävyyteen, niistä tiedotetaan erikseen.

Pääkirjaston kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä toimii kaupungin sisäilmatoimintamallin mukaisesti. Sisäilmatilanne on työryhmän arvion mukaan vakaa. Kaupungin sisäilmatoimintamalliin voi tutustua kaupungin lahti.fi -verkkosivuilla.

Lisätiedot

Lahden Tilakeskus, Jussi Hietala, sisäilma-asiantuntija, jussi.hietala@lahti.fi, 044 482 6222
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin, salla.palmi-felin@lahti.fi, 050 559 4098

Kaupungin sisäilmatoimintamalli (PowerPoint-esitys)

Lahti.fi/tilavaraukset

Pääkirjaston auditorio

Aihealueet