Hyppää sisältöön

Päihdetilanne Lahdessa herättää ajatuksia ja kysymyksiä – tule mukaan keskustelemaan

Kaupunki kutsuu sinut mukaan keskustelemaan asuinalueellasi näkyvästä päihteiden käytöstä.

Viime vuonna tehdyn päihdetilannekyselyn mukaan lahtelaiset ovat huolissaan, kokevat pelkoa ja haluavat vaikuttaa päihteiden käytöstä johtuviin haittoihin. Kaupungin järjestämien keskusteluiden avulla pyritään saamaan tarkempaa kuvaa asukkaiden kokemuksista. Tavoitteena on saada laaja joukko aikuisia ja nuoria kertomaan, millaisia ajatuksia asuinalueen päihdetilanne heissä herättää. Löydetäänkö keskustelun aikana keinoja vaikuttaa asioihin yhdessä?

Keskustelutilaisuuksia järjestetään neljä kappaletta eri puolilla kaupunkia. Tule osallistumaan niistä mihin tahansa tai vaikka jokaiseen! Keskusteluihin tulee ilmoittautua ennakkoon.

Keskustelutilaisuudet aloitetaan kahvittelulla, jonka lomassa kuullaan lyhyt koonti päihdetilannekyselyn tuloksista.  Keskustelua ohjataan kysymyksillä ja siinä noudatetaan Erätauko-keskustelujen sääntöjä. Keskustelut käydään rakentavassa hengessä, tasavertaisina. Jokaiselle osallistujalle taataan kuulluksi tulemisen mahdollisuus, eikä keskustelussa pyritä yksimielisyyteen tai muiden mielipiteiden kumoamiseen. Erätauko-keskustelun tavoitteena on kertoa omista kokemuksista, kuulla muiden kokemuksia ja lisätä sillä tavalla ymmärrystä käsiteltävästä aiheesta.

Tervetuloa mukaan ja tuomaan omia ajatuksiasi ja kokemuksia keskusteluun!

Lisätietoja