Hyppää sisältöön

Parlamentaarinen ryhmä perehtyi kaupungin talouteen

Helmikuussa työnsä aloittanut parlamentaarinen ryhmä on kokoontunut kolme kertaa ja perehtynyt kaupungin talouden ja taseen rakenteeseen. Ryhmälle on esitelty myös Lahden kaupungin 30 kuukauden uudistumis- ja muutosohjelma LUMOa sekä kaupungin hankintojen kehittämistä. 

Kevään aikana parlamentaarinen ryhmä tulee vielä tutustumaan sote-uudistuksen ja TE-palvelujen siirron tuomiin vaikutuksiin kaupungin toimintaan ja talouteen sekä muihin mahdollisiin muutoksiin, jotka tulevat vaikuttamaan tulevina vuosina. Ryhmä tulee arvioimaan myös toiminnan kustannustason ja tuottavuuden nykytilaa.

Ryhmän jäsenet ovat käyneet avointa keskustelua jo esitellyistä aiheista. Tavoitteena on vahvistaa ryhmän jäsenten tietämystä kaupungin toiminnan ja talouden rakenteista kevään aikana niin, että ryhmä pystyy syksyn ja loppuvuoden aikana esittämään oman näkemyksensä siitä, miten kaupungin toiminta ja talous tulisi sopeuttaa sote-uudistuksen jälkeiseen aikaan.

Kevään perehtymisen jälkeen, syksyllä ryhdytään työstämään taloutta tasapainottavia periaatteita niin, että niihin pystyttäisiin sitoutumaan myös tulevien vuosien talousarviokäsittelyjen yhteydessä, kannustaa puheenjohtaja Minna Lampinen.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Minna Lampinen, p. 044 554 6414

Aihealueet