Hyppää sisältöön

Pohjoismainen ystävyyskaupunkiviikko näkyy Lahdessa

Lahden ystävyyskaupunkien nuoria, päättäjiä ja viranhaltijoita saapuu Lahteen 26.-2.7. Osallistujia on yhteensä 140 ja heidän kotikaupunkinsa ovat Randers, Västerås, Akureyri ja Ålesund. Yhteistyö kaupunkien kanssa on alkanut jo 1940-luvulla.

Vuoden 2022 NOVU -viikon teemana on Urban Act. Teema viittaa YK:n kestävän kehityksen tavoitteeseen 11. Kestävät kaupungit ja yhteisöt. Viikon aikana käsittelemme kestävän kaupungin teemaa tutustumalla vesiensuojeluun, kaupunkilaisten osallistamiseen sekä kaupunkiluonnon ja luontoperinnön säilymisen merkitykseen. Ohjelmaa toteutetaan perinteisessä kaupunkiympäristössä, mutta myös maaseutumaisissa kaupunkiluontokohteissa.

NOVU-viikon osallistujat tutustuvat Lahden kaupunkiin ja kaupungin toteuttamiin hankkeisiin. Nuoret osallistuvat samalla työpajoihin, joiden teemat liittyvät kaupunkikulttuuriin. Kaikki Novu-viikon osallistujat pääsevät myös mukaan yhteisötaideprojektiin, jossa ihminen ja luonto kohtaavat rakennetussa ympäristössä.

Urban Act on yhdessä tekemistä. Hyvä ja kestävä kaupunki on kaikkien kaupunki, jossa viihtyvät eri-ikäiset, eri tavoin ajattelevat ja erilaisista asioista kiinnostuneet ihmiset. Kaupunki toimii, kun se on kaikille turvallinen, viihtyisä, terve ja erilaisia mahdollisuuksia tarjoava yhteisö. Kestävä kaupunki tuntee vastuuta myös tulevaisuudesta.

NOVU -viikon mahdollistaa sivistyksen palvelualue ja pääjärjestäjänä toimii Lahden kaupungin nuorisopalvelut.

Lisätiedot:
Virpi Rantanen
palvelupäällikkö/Lahden kaupungin nuorisopalvelut
p. 050 518 4498
etunimi.sukunimi@lahti.fi