Hyppää sisältöön

Kaupungilla töissä: Pyrystä ja tuiskusta palautemyrsky

Kaupungin kunnossapitopäällikkö Pasi Leppäaho tekee tiiminsä kanssa parhaansa ja toivoo kaupunkilaisilta kärsivällisyyttä.
“Talvet eivät ole veljiä keskenään”, Pasi Leppäaho sanoo. Helmikuussa 2022 kunnossapito vastaanotti 2169 e-palautetta, kun vuotta myöhemmin helmikuussa palautteita tuli 322.

Lahden kesä on vähäluminen, mutta talvella valkoista voi tuiskuta harmiksi asti. Tämän tietää kaupungin kunnossapitopäällikkö Pasi Leppäaho tiimeineen. 

– Lumesta tulee palautetta todella runsaasti. Helmikuussa 2022 saimme 2 169 e-palautetta. Tuollaista palautemäärää on mahdotonta täydellisesti käsitellä, vaikka parhaamme teemme, Leppäaho, 46, toteaa. 

Alkutalvesta lunta siedetään paremmin, mutta talven jatkuessa monen sietokyky joutuu koetukselle. 

Peräkkäisten runsaiden lumisateiden jäljiltä lunta ei aina ehditä ajaa pois niin, ettei siitä aiheutuisi harmia, kun pientareet täyttyvät ja ajokaistat kapenevat. 

Toisaalta yksittäisen pyryn jälkeen odottavan aika voi tuntua pitkältä, kun kotikatu ei ole auki, vaikka lähistöllä kolisee, vilkkuu ja piipittää. 

Liukkaudestakin tulee sanomista. 

– Kun sää pakkasjakson jälkeen nopeasti lauhtuu, voi liukasta olla yhtä aikaa kaikkialla. Kaikkia väyliä on mahdotonta saada välittömästi kuntoon, Leppäaho muistuttaa. 

Kaupunkilaiset ovat aktiivisia

Kaupungin kunnossapitoyksikkö on tilaajaorganisaatio, joka ei aurakuskeja eikä kesäkukkien istuttajia suoraan työllistä. Suorittavasta työstä vastaavat urakoitsijat. Lahdessa kunnossapidon kilpailutuksista valtaosa on mennyt Leppäahon mukaan viime vuosina Destialle, YIT:lle ja Viherpalvelu Hyvöselle.

Käsittelemänsä palautteenkin kunnossapitoyksikkö ohjaa suurimmaksi osaksi urakoitsijoille. 

– Palautetta tulee asiasta ja asian vierestä. Asukkailla saattaa olla väärä käsitys siitä, mitä on urakoitsijalta tilattu ja priorisoitu. Lahdessa on ihan sovitusti katuosuuksia, joilla autot eivät välttämättä mahdu kohtaamaan vierekkäin, kun lunta on paljon.

Paljon ilmoitetaan rikotuista ja täysistä roskiksista sekä töhryistä. Se on hyvä, mutta emme ole asukkaiden ilmiantojen varassa. Urakoitsijat esimerkiksi tarkastavat ja tyhjentävät kaikki roska-astiat vähintään viikoittain.

Pasi Leppäaho

Sekaannuksia aiheuttaa sekin, että tiettyjen katujen ja piha-alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta vastaavat tontinomistajat. 

– Palautteita tulee myös valtion tieosuuksilta. 

Leppäaho toivoo, että palautteet lähetettäisiin kaupungin verkkosivuilta löytyvän e-palautepalvelun kautta. Siten saa yleensä nopeimman vastauksen. 

– Kaupunkilaiset ovat aktiivisia. Paljon ilmoitetaan rikotuista ja täysistä roskiksista sekä töhryistä. Se on hyvä, mutta emme ole asukkaiden ilmiantojen varassa. Urakoitsijat esimerkiksi tarkastavat ja tyhjentävät kaikki roska-astiat vähintään viikoittain. 

Taso on poliittinen päätös

Lahti on budjetoinut vuodelle 2023 kunnossapitoon hankintoineen noin 12 miljoonaa euroa. Sillä on pidettävä kunnossa kadut, viheralueet istuksineen ja puistot puineen, leikkialueet, valaistus, liikennevalot, liikennemerkit, hulevesikaivot, matonpesupaikat, laavut, retkeilyreitit, maastoliikuntapolut sekä satamat ja venepaikat. 

Kunnossapidon taso on poliittinen päätös. 

– Jos rahaa olisi enemmän, voisimme lisätä urakoiden valvontaa. Ei se nytkään huonolla mallilla ole. Urakoitsijat tietävät, että valvontaa on, eivätkä elä pellossa. Lisäresursseille olisi käyttöä myös kehittämispuolella. 

Jos kunnossapidon tasoa jouduttaisiin laskemaan, se tehtäisiin pääosin lumettomaan aikaan. 

– Talvikunnossapito on lakisääteistä. Siitä on vaikeampi säästää, mutta oikein tiukan paikan tullen viheralueiden kunnossapidosta voisi tinkiä. 

Ympäristökaupungissa ajoratojen kemialliseen liukkaudentorjuntaan käytetään formiaattia tiesuolan tai muiden suolapohjaisten aineiden sijaan.

– Formiaatti on perinteisiä aineita kalliimpaa, mutta sen käytöllä pystytään suojelemaan arvokkaita pohjavesiä.

Parasta mainiot työkaverit

Kunnossapitoyksikkö työllistää kymmenen henkilöä. Leppäahon alaisuudessa toimii kuusi aluevastaavaa sekä kaksi kunnossapitoinsinööriä ja kunnossapitohortonomi. 

– Aluevastaavat seuraavat, että tehdään työt, mitä on tilattu ja sillä tasolla, kuin on tilattu. Meidän muiden vastuulla on muun muassa urakoiden kilpailutus. Minulla on normaalin esihenkilötyön lisäksi esimerkiksi vahingonkorvausten käsittely. Olen myös mukana erilaisissa kehityshankkeissa kunnossapidon edustajana. 

Pahinta työssä on Leppäahon mukaan kiire ja rajalliset resurssit, parasta työn monipuolisuus ja mainiot työkaverit. 

 – Tuntuu, että jatkuvasti olemme vähän myöhässä, ja aina on huoli, kuinka raha riittää. Työ on tosi monipuolista. Meillä on todella hyvä tiimi. Olemme joustavia ja auttavaisia, ja työyhteisö on laajemminkin sellainen. Teemme yhteistyötä kaupungin eri ammattilaisten kanssa. Meillä on hyvä pöhinä, mutta jos resursseja olisi vähän enemmän, voisimme tehdä työmme vielä paremmin. 

Semiläskipyörä alle talvella

Kunnossapitopäällikkö sanoo asuvansa kolmannen kunnossapitoluokan kadulla, jolla lumi saattaa ottaa auton pohjaan kiinni, ja lumisena talvena voi joutua väistämään vastaantulijaa, kun rinnakkain ei mahdu. 

– Työmatkaväyläni on alinta eli B-luokkaa. Talvella pyöräilen semiläskipyörällä, jonka renkaista otan paineet alas paremman pidon saamiseksi. Ajan varovasti ja käytän kypärää. 

Kotona Leppäahoa odottavat vaimo, tytär, kaksi kissaa ja poikkihuilu. 

– Olen soittanut kymmenisen vuotta. Kiinnostuin soittimesta Blood Ceremony -yhtyeen Alia O’Brienin innoittamana. Soittotunnilla opettaja panee soittamaan klassista, mutta kotona saatan soittaa vaikka Jaakko Teppoa. Harrastan myös musakeikoilla käymistä.    

Teksti: Janne Urpunen
Kuva: Lassi Häkkinen

Juttu julkaistu Kaupunkilainen-lehdessä 2/23

Mikä ihmeen e-palaute?

Lahden kunnossapito toivoo asiakaspalautteen e-palautteen kautta. Kaupungin verkkosivuilta löytyvän palvelun valikoista valitaan palautteen aihe, luonne ja sijainti. Aihe voi olla esimerkiksi valaistus, hulevedet tai maastoliikuntapolut. Luonne tarkoittaa kiitosta, kommenttia, kysymystä, moitetta tai toimenpide-ehdotusta. 

Varsinaisen palautteen voi muotoilla tekstikenttään ja sen kylkeen on mahdollista ladata liitteitä, esimerkiksi aihetta selventäviä valokuvia.

Palautteen antaja voi valita, onko palaute julkinen vai ei. Palautteita julkaistaan palvelun etusivulla olevassa ”Hae ja selaa palautteita” -osiossa.

E-palautteella on mahdollista kommentoida myös kaupungin muita toimintoja asumisesta kaavoitukseen, metsänhoidosta kulttuuripalveluihin, eläinten hyvinvoinnista elinkeinopolitiikkaan ja liikuntapalveluista joukkoliikenteeseen.

Aihealueet