Hyppää sisältöön

Sanataide kukoistaa Wellamo-opistossa

Itsetuntemusta, vastapainoa työlle ja yhteisöllisyyttä. Luovaa heittäytymistä, palautetta ja kannustusta ahkeruuteen. Kirjoittajaryhmien opiskelijat kertovat useita syitä harrastukselleen.
Helka Peuhkuri kirjoittaa säännöllisesti kotona ja hakee siihen työkaluja ja palautetta Wellamon sanataiteen ryhmistä.

Lahtelainen Helka Peuhkuri sai keväällä valmiiksi ensimmäisen pitkän käsikirjoituksen, mikä on ollut tavoitteena toistakymmentä vuotta. Viime lukuvuoden elämäkertakurssilla hän muokkasi päiväkirjamerkinnät tarinalliseen suuntaan Tuulikki Norrlinin ohjauksessa. 

– Kurssi oli varmasti paras käymäni, koimme ryhmässä olevamme ihan oikeita kirjoittajia. Olin asettanut tavoitteen ja sain siihen valtavasti apua opettajalta ja kurssilaisilta. Minulta opiskelu vaati innostusta ja ahkeruutta. 

Peuhkuri opiskellut koko aikuisikänsä, koska hänellä ei nuorena ollut taloudellisia mahdollisuuksia kouluttautua pitkälle. Hän kirjoitti ylioppilaaksi 80-vuotiaana ja suoritti sen jälkeen kirjoittajaopintoja avoimessa yliopistossa. Hän on huomannut, että moni ikäihminen arastelee turhaan opiskelua.   

– Opiskelu voi olla vanhemmiten haaste, mutta ei niin vaikeaa kuin voisi luulla. Minäkin pärjäsin korona-aikana Zoomissa. 

Moni epäilee kykyjään luoda kaunokirjallista tekstiä, mutta heitä Peuhkuri kannustaa kirjoittamaan muisteloita ajoista, joita nuoremmat eivät ole kokeneet. 

­– Uskon, että moni ikäihminen haluaisi kirjoittaa talteen työhistoriaansa tai muuta menneitä asioita jälkipolvien luettavaksi. 

Asiakielestä tarinaan

Lapsilta saamansa lahjakortin innoittamana Tarja Messo aloitti kirjoitusharrastuksen syksyllä 2019 . Jäätyään eläkkeelle hän halusi aloittaa harrastuksen, joka haastaisi oppimaan uutta ja rytmittäisi viikkoja. 

– Työelämässä kirjoitin vain asiakieltä, ja piti oikein miettiä, lähteekö minusta jotain tarinallista. Opettajien tarjoamat monipuoliset harjoitteet ovat siksi tärkeitä. Kursseilla kuulen myös muiden tekstejä. 

Messo kiittää Wellamo-opiston monipuolista sanataiteen tarjontaa, jonka vuoksi osa-aikalahtelainen matkustaa pääkaupunkiseudulta opiskelemaan joka viikko. 

– Wellamon opettajat ovat todellisia ammattilaisia ja ajattelen kiitollisena, millä hinnalla saan kaiken tämän arvokkaan opetuksen. Olen sitouttanut itseni kirjoittamaan joka päivä jotain.

Tarja Messo tulee viikoittain Lahteen kurssille ja vierailee myös Lahden pääkirjastossa hakemassa luettavaa ja tausta-aineistoa omille kirjoituksille.


Hyppy tuntemattomaan

Koronasulkujen aikaan lahtelainen Päivi Kauttio innostui kirjoittamisesta, ja etäopiskelu verkossa oli käytännössä ainoa mahdollisuus. Lähiryhmien avauduttuakin hän on valinnut verkkokursseja. 

– Hienoa, että Wellamo-opisto on reagoinut tarpeeseen perustamalla verkkoryhmiä. Kirjoittaminen taipuu hyvin etäyhteyksiin, ja verkossakin syntyy yhteisö. Osallistua voi mistä päin Suomea tahansa, jos on vaikka lomalla. 

Työssään Kauttio on kuullut iäkkäiltä harmitteluja, että nämä eivät talven pimeillä ja liukkailla keleillä uskalla lähteä harrastamaan. Hän suosittelee verkkokursseja, sillä verkko-ongelmiin on saatavissa apua. 

­– Käytän työssäni paljon verkkoa ja ohjelmia, mutta olen joskus tarvinnut ja saanut apua opistosta. Mikä on sen mukavampaa kuin istua kotona ruudun ääressä talven kurjien kelien aikaan! 

Luova kirjoittaminen on vastapainoa Kauttion tietotyölle, jossa pitäydytään hyvin tiukasti faktassa. Hän kaipasi muutosta omaan kirjoittamiseen niin vahvasti, että oli valmis tutustumaan tuntemattomaan lajityyppiin. 

– Fantasia oli hyppy tuntemattomaan, ja osallistujatkin enimmäkseen paljon minua nuorempia. Opettaja Anna Kaija antoi todella hyvää opetusta ja suhtautui kannustavasti, Kauttio sanoo.

Toivomukset huomioon

Anna Kaija valmistui sanataideohjaajaksi koronasulkujen aikaan ja päätti opinnoissa erikoistua verkkokurssien ohjaamisen. Wellamo-opistossa hän tarjoaa pelkästään verkkokursseja fantasiasta ja romantiikasta. 

– Genrekirjallisuus ei ole välttämättä tuttua kaikille, mutta silti mukaan on löytänyt oikeanlaisia opiskelijoita. Kaikilla ei ole aiempaa kokemusta myöskään verkosta, mutta ikähaarukka on yllättävä laaja. 

Kaija löytää verkko-opiskelusta paljon etuja. Opiskelijat ja Espoossa asuva opettaja eivät ole paikkasidonnaisia. Materiaaleja on helppo jakaa ja ne jäävät käyttöön Peda.net-alustalle. Hän tekee myös lyhyitä teoriavideoita. 

Annamari Saure liittyi syksyllä mukaan Wellamo-opiston opettajakuntaan jäätyään vuosi sitten eläkkeelle äidinkielen opettajan työstä. Hän suunnitteli kurssi-ideansa opistosta ja opiskelijoilta tulleiden toivomusten mukaan. Elämäkertakurssi täyttyi hetkessä, ja myös Suvi Kaipaisen kanssa toteutettava kielenhuoltokurssi kiinnostaa. 

– Opettaminen on hauskaa, samoin ihmisten tapaaminen. Minusta on antoisaa tarjota edelleen osaamistani opettajana ja tietokirjailijana. 

Teksti Ina Ruokolainen

Kuvat Lassi Häkkinen

Artikkeli julkaistu Kaupunkilainen-lehdessä 2/22

Wellamo-opistossa on lukuvuonna 2022–2023 tarjolla yli 30 sanataiteen ryhmää eri kunnissa ja verkossa. https://www.wellamo-opisto.fi/

Katso Wellamo-opiston kevään kurssit digilehdestä