Hyppää sisältöön

Sitran julkaisu: Ei taloutta ilman luontoa

Talouden ja yhteiskunnan vaikuttajat kirjoittavat luontokadon merkityksestä Sitran tuoreessa julkaisussa. Mukana on Lahdessa toimiva planetaarisen terveyden lääkäri Hanna Haveri.

Luontoa ja sen monimuotoisuutta häviää huolestuttavaa tahtia maailmalla ja myös meillä Suomessa. Jos luontokatoa ei pysäytetä, vakaa julkinen taloudenpito vaarantuu, eläkerahastojen riskit kasvavat ja rahoitusvakaus voi heikentyä. Luontokadolla on kauaskantoisia vaikutuksia talouteemme, terveyteemme ja hyvinvointiimme. Näin kirjoittavat talouden ja yhteiskunnan vaikuttajat Sitran tuoreessa julkaisussa Luonto turvaa taloutemme – Puheenvuoroja luonnon merkityksestä taloudelle ja yhteiskunnalle.

Moni kirjoittaja muistuttaa, että talous on täysin riippuvainen luonnosta. Luonto tarjoaa ihmiselle jatkuvasti elintärkeitä palveluita, kuten ruokaa, energiaa, veden puhdistusta, lääkekasveja, hiilen sidontaa ja ravintokasvien pölytystä. Luonnon tarjoamia resursseja ja palveluja kutsutaan taloustieteessä luontopääomaksi.

Yksi julkaisun kirjoittajista on planetaarisen terveyden lääkärinä ja neurologian erikoislääkärinä Päijät-Hämeen hyvinvointialueella työskentelevä Hanna Haveri. Hän toteaa, että luontokadon vastainen taistelu on työtä myös ihmisterveyden puolesta.

Hanna Haveri oli asiantuntijana mukana Lahden kaupungin CO2-pudottajat-kokeilussa.

Tutustu Sitran julkaisuun

Aihealueet