Hyppää sisältöön

Suomen suurin yrittäjätapahtuma tuo Lahteen yli 1600 osallistujaa

Valtakunnalliset yrittäjäpäivät järjestetään Lahdessa 16.–17. lokakuuta. Suomen suurin yrittäjätapahtuma kokoaa Lahden Urheilu- ja messukeskukseen yli 1600 yrittäjää, päättäjää ja elinkeinoelämän vaikuttajaa eri puolilta Suomea.
Kuva: Juha-Pekka Huotari / Lahden kaupunki

Tänä vuonna valtakunnallisten yrittäjäpäivien teemana ovat uudistuminen, innovaatiot ja rohkeus kasvaa. Ohjelmassa kuullaan tutkijoita, yritysjohtajia ja yrittäjiä. Lauantai-illan Yrittäjägaalassa jaetaan vuoden 2026 valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot.

– Valtakunnallisen tapahtuman vaikutus ei rajoitu vain tapahtumapaikalle. Osallistujat käyttävät kaupungin palveluja ja tuovat kysyntää paikallisille yrityksille. Kun vastaava tapahtuma järjestettiin Lahdessa viimeksi vuonna 2019, sen aluetaloudellinen vaikutus oli noin puoli miljoonaa euroa, elinkeinopäällikkö Miikka Venäläinen kertoo.

Elinvoimakatu esittelee Lahden ja Päijät-Hämeen osaamista

Tapahtuman yhteydessä nähdään tänä vuonna ensimmäistä kertaa Elinvoimakatu, joka toimii näyteikkunana Päijät-Hämeen alueen osaamiseen ja vahvuuksiin.

–  Elinvoimakatu tuo Päijät-Hämeen osaamisen valtakunnallisen yleisön nähtäväksi. Haluamme näyttää, millaisia yrityksiä, osaajia ja mahdollisuuksia alueeltamme löytyy, ja synnyttää samalla uusia kohtaamisia eri puolilta Suomea tulevien yrittäjien kanssa, Päijät-Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo sanoo.

Lahden kaupungin kulttuuritoimijat – Lahden kaupunginteatteri, Lahden museot ja Sinfonia Lahti – sekä alueen oppilaitokset LUT-yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu ja Koulutuskeskus Salpaus ovat mukana esittelemässä toimintaansa osallistujayleisölle. Myös Business Lahti ja Päijät-Hämeen liitto esittäytyvät Elinvoimakadulla.

Valtakunnallisten yrittäjäpäivien järjestäjiä ovat Suomen Yrittäjät ja Päijät-Hämeen Yrittäjät. Lahden kaupunki on yksi tapahtuman pääyhteistyökumppaneista. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Francis McCarron esittää tilaisuudessa kaupungin tervehdyksen.

 

Valtakunnallisten yrittäjäpäivien ohjelma Suomen Yrittäjien verkkosivuilla

Lisätietoja:

Päijät-Hämeen Yrittäjät, toimitusjohtaja Heta Vihervirta-Vuontelo, 0400 854 995

Lahden kaupunki, elinkeinopäällikkö Miikka Venäläinen, 044 018 7378