Hyppää sisältöön

Tulevaisuudessa yhä useamman korkeakoulutetun halutaan jäävän Lahteen

Keskiviikkona 11. tammikuuta allekirjoitettiin aiesopimus työvoiman ja opiskelijoiden houkuttelemiseksi Lahteen. Tulevaisuuden osaajat Lahteen -ohjelmassa on mukana LUT-yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu, Lahden Teollisuusseura (LTS), Lahden kaupunki ja alueen yritykset.
Kuva: Aki Loponen, 2023 Pictuner Oy

Ohjelman kohderyhminä ovat opiskelupaikkaa miettivät, tutkinto-opiskelijat ja valmistuneet. Aiesopimuksen mukaan vuosina 2023 –2025 mukana olevat yritykset tarjoavat vuosittain 94 lopputyö-, 137 harjoittelu- ja 287 kesätyöpaikkaa. Kesätyöpaikat sijaitsevat useammalla paikkakunnalla. Vision mukaan, vuonna 2025 Lahden alueelle jäisi nykytilanteeseen verrattuna kaksinkertainen määrä valmistuneita.

Tänä vuonna ohjelman viestinnän painopiste on sähköinen liikenne sekä sähkö- ja automaatiotekniikka. Ensi vuonna painopiste sijoittuu tieto- ja ohjelmistotekniikkaan ja konetekniikkaan. Vuonna 2025 viestinnän painopisteenä ovat energiatekniikka, kemiantekniikka, muotoilu ja business.

Opiskelijoiden sitouttamista varten on palkattu ohjelmakoordinaattori, joka tulee olemaan yritysten lisäresurssi yliopiston ja ammattikorkeakoulun välillä. Koordinaattori tulee sijoittumaan Lahden LUT-kampukselle.

Kyselyjen mukaan opintopaikkakuntaa pohtiville tärkeintä on kaupungin vetovoimaisuus. Ympäristöpääkaupunkivuosi, Fazerin tehdashanke ja yliopisto ovat vaikuttaneet Lahden vetovoimaisuuden kasvuun.

Ohjelmassa mukana:

Kemppi, Dieffenbacher Panelboard, Ernst & Young, Raute, UPM Plywood, BE Group, Stalatube, OP Päijät-Häme, Dosetec, Uponor, Sandvik Mining and Construction, Johtoadvisors, Lahti Energia, Oakhill Group, Wipak, Makron Automation, Peikko, Esys, Naisten Pukutehdas, LSK, Ladec, Ferroplan, Ramboll, Halton, Kempower, Luhta, Virnex Group, Hämeen kauppakamari, Lahden Teollisuusseuran säätiö ja Lahden kaupunki.