Hyppää sisältöön

Tutustu Mukkulan Rotarypuiston suunnitelmiin maastokatselmuksella 7.4.

Maastokatselmuksessa kierretään puistoa jalan yhdessä suunnittelijoiden kanssa. Illan aikana tutustutaan puiston suunnitelmiin ja keskustellaan istutusten mahdollisista sijainneista. Tervetuloa mukaan!
Kolme ihmistä pelaamassa frisbeegolffia nurmiaukealla kesällä

Tervetuloa mukaan tutustumaan Mukkulan Rotarypuiston kehityssuunnitelmiin. Lahden kaupunki järjestää yhteistyössä Lahden Rotaryklubi Ry:n kanssa maastokatselmuksen puistossa torstaina 7.4.2022. Kierros lähtee liikkeelle Rotarypuistosta Mukkulankadun ylikulkusillan kohdalta kello 17:30. Tilaisuuden kesto on noin 1,5–2 h. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.

Tilaisuudessa kaupunkiympäristön palvelualueen asiantuntijat esittelevät kävelyn ohessa puistoon tehtyä suunnitelmaa. Alueelta on kevään aikana poistettu useita huonokuntoisia puita. Korvaavia puuistutuksia tehdään keväällä 2022 noin 50 kappaletta. Lisäksi suunnitteilla on infotaulu yhteistyössä Lahden Rotaryklubin kanssa. Uusista istutuksista noin viisi on merkkihenkilöiden nimettyjä puita, jotka istutetaan osana Rotary piirikonferenssia 22.4.2022.

Tilaisuudessa pääset tutustumaan suunnitelmiin konkreettisesti maastossa, kysymään puiston suunnittelusta ja kehittämisestä sekä osallistumaan päätöksentekoon puiden istutuspaikkojen suhteen. Alueen suunnitelmista vastaavat suunnittelijat ovat paikalla tilaisuudessa. Kysymyksiä tai tietoa voi esittää myös ennakkoon osoitteessa www.lahti.fi/rotary.

Mukkulan Rotarypuisto

Lisätietoja