Hyppää sisältöön

UDT Technologies Oy ja Lahden kaupunki yhteistyöhön liikenteen ja logistiikan innovatiiviseksi kehittämiseksi

Lahden kaupunki ja kangasalalainen UDT Technologies Oy ovat solmineet aiesopimuksen Lahden liikenteen ja logistiikan innovatiiviseksi kehittämiseksi. Aiesopimus koskee maankäytön suunnittelutarkastelua ja tahtotilaa, jossa kaupunki lupaa ilman sitoumuksia selvittää ja suhtautua positiivisesti ilmakiskoradan sijoitusmahdollisuuteen Niemen kampuksen alueelle.
Ilmakiskorata_kuvituskuva_UDT

UDT Technologies Oy:n kehittämien palvelujen ydin on liikenteen Urban track -ekosysteemi, joka mahdollistaa erityisellä ilmakiskoradalla erittäin kustannustehokkaan ja päästöttömän urbaanin liikkumisen. Yhteistyön puitteissa selvitetään ilmaradan soveltuvuus Lahden kaupungille Niemen kampuksen alueella.

Lahti on Suomen johtava ympäristökaupunki ja edelläkävijä eurooppalaisten kestävien kaupunkien joukossa. Lahdessa on tehty vaikuttavia tekoja kestävyyden eteen jo vuosikymmenten ajan ja se tunnetaan myös Suomen johtavana sähköisen liikenteen kaupunkina, jossa toimii alan merkittäviä yrityksiä sekä tutkimus- ja yritystoiminnan yhdistävä sähköisen liikenteen klusteri ja LUT-yliopisto.

UDT Technologiesin tavoitteena on luoda ’Urban Track’ alustaan nojautuva uudenlainen liikenne-, matkaketju- sekä palveluekosysteemi. Urban track on ohituskaista automaattiseen kaupunkiliikenteeseen ja logistiikkaan. UDT:n kehittämä liikenteen ekosysteemi mahdollistaa merkittävän parannuksen yksityisen, jaetun- sekä joukkoliikenteen tehokkuuteen. Monikäyttöinen logistiikka ja palvelualusta mahdollistavat ihmisten, palvelujen ja tavaroiden kohtaamisen ja kohtauttamisen oikea-aikaisesti.

Urban track-ekosysteemin avulla maasta ilmaan nostetut ja sähköisesti toimivat automaattiset kaupungin logistiikkapalvelut voivat tehostaa merkittävästi kaupungin eri osien saavutettavuutta sekä vähentää tuntuvasti liikenteen aiheuttamaa melua ja pölyisyyttä. Ihmisten, tavaroiden sekä palveluiden kohtaaminen verkossa luo ainutlaatuisen kokonaisuuden ja mahdollisuuden monille eri toimijoille.

– Suljetut systeemit mahdollistavat tehokkaan tavan automatisoida erilaisia sovelluksia. Liikenne on jäänyt pahasti jälkeen teknologisista mahdollisuuksista sen vuoksi, että on ollut halu pitää kaupunkilogistiikka yhdessä kerroksessa. Miljoonakaupungeissa monikerroksiseen logistiikkaan on jo tartuttu, mutta usein vanhoilla laitteilla, esimerkiksi autokaistojen tai junien nosto silloille, sanoo UDT Technologies-yhtiön hallituksen puheenjohtaja, innovaatiojohtaja Jussi Niemioja.

-Logistiikka on valtava markkina maailmalla. Suomessakin käytetään polttoaineisiin ja ajoneuvokalustoon miljardeja vuositasolla. Liikenteen tarvemurros on kiihtynyt koronan myötä monin tavoin ja yksilölliselle liikkumiselle ja oikein ajoitetuille palveluille on selkeä tarve, Niemioja kuvailee.

Kumppanuusyhteistyön puitteissa osapuolet tavoittelevat entistä parempaa logistiikan tehokkuutta, asiakaskeskeisyyttä, yhteiskuntavastuuta ja vaikuttavuutta korostavia liikenteen ja logistiikan palvelumalleja.

Lisätietoja

UDT Technologies Oy, innovaatiojohtaja Jussi Niemioja, p. 050 405 9185
Lahden kaupunki, suunnittelujohtaja Petri Honkanen, p. 050 559 4160

www.udt.fi

Urban track -kapseli tarjoaa yksilöllisen kyydin ja ajaa tilauksesta suoraan kohteeseen. Kapselissa on ilmastointi ja matkustusajalle infoa. Se on suunniteltu kahdelle. Kapselit kulkevat sähköisesti määränpäähän pysähtymättä ja vain silloin, kun on tilauksia, ei siis turhaan tyhjinä. Se on kaupungeissa nopein kulkumuoto ja saavuttaa yli 60 km/t keskinopeuden.