Hyppää sisältöön

Veteraanipäivän puheissa arvostettiin veteraanien perintöä

Kansallista veteraanipäivää vietettiin Lahdessa seppeleiden laskulla sekä Lahden Ristinkirkolla että Nastolan sankarihaudoilla ilman yleisöä, koronaviruksen aiheuttamasta poikkeustilanteesta johtuen.

Tämän vuoden veteraanipäivän teemana on ”Ihmisten välillä hyvä tahto – Välvilja mellan människor”. Teema kunnioittaa veteraanipäivän rauhanomaista luonnetta ja nostaa esiin veteraaneilta perintönä saatua itsenäisyyttä.

Ristinkirkon tilaisuuden puheissa nousi esiin usko tulevaan ja veteraanien perinnön arvostaminen.

Lahden nuorisovaltuuston edustaja Matias Päivä nosti esiin puheessaan kunnioituksen veteraaneja kohtaan: ”Me sotien jälkeiset sukupolvet olemme eläneet rauhan sekä hyvinvointivaltiomme nousukauden aikaa. Silti kunnioitamme ja arvostamme sotiemme veteraaneja kaikesta mitä meillä itsenäisyytemme puolesta taistelleiden tähden on.”

Lahden Ristinkirkolla seppele laskettiin Vapauden hengetär -patsaalle. Tilaisuuteen osallistuivat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sirkku Hildén, seurakuntayhtymän kappalainen Jukka Immeli, Lahden nuorisovaltuuston edustaja Matias Päivä sekä veteraanijärjestöjen edustajina kenraalimajuri evp Juha-Pekka Liikola ja eversti evp Kari Siljander. Tilaisuudessa lyhyet puheet pitivät Sirkku Hildén, Matias Päivä ja Jukka Immeli. Lisäksi tilaisuudessa esiintyi kanttori Aurora Ikävalko.

Lahden Nastolassa kansallisena veteraanipäivänä järjestettiin kunniakäynti kunnantalon edustalla Nastolasta 1939–1945 maata puolustamaan lähteneiden muistokivellä ja Nastolan sankarihautausmaalla, jossa oli seppeleen lasku sankarimuistomerkille. Seppeleiden laskuun Nastolassa osallistuivat edustajat paikallisista veteraani- ja maanpuolustusjärjestöistä.

Yksittäisillä käynneillä sankarihautausmailla toivotaan huomioitavan poikkeustilanteen rajoitukset ja suositukset muiden kävijöiden terveyttä ja yksityisyyttä kunnioittaen.

Seuraa veteraanipäivän juhlallisuuksia verkossa

Tilaisuus oli seurattavissa suorana lähetyksenä tiistaina 27.4. klo 10.00 Lahden seurakuntien YouTube-kanavalla.  Tilaisuuden taltiointi on katsottavissa samalla kanavalla kaksi viikkoa.

Veteraanipäivän puheet

Lisätietoja

Lahden kaupunki
kulttuuriasiainpäällikkö
Matti Karhos
p. 050 387 8792
matti.karhos@lahti.fi