Hyppää sisältöön

Ystävälliset aikuiset, kaverit, leikkiminen ja oppiminen saavat kiitosta oppilailta

Päijät-Hämeen kunnalliset koulutuksen järjestäjät toteuttivat alkuvuodesta 2024 arviointikyselyn esi- ja perusopetuksen henkilöstölle, huoltajille sekä oppilaille. Arviointikysely toteutetaan joka toinen vuosi.

Huoltajien sekä esi- ja perusopetuksen oppilaiden vastausten mukaan aikuiset ovat ystävällisiä, välittäviä ja osaavia. Henkilöstöä on helppo lähestyä ja luottamuksellisten keskustelujen käyminen heidän kanssaan on mahdollista. Yhteistyö kodin ja esiopetuksen sekä kodin ja koulun välillä on sujuvaa. Oppilaiden mielestä oppiminen on mukavaa ja monissa vastauksissa mainitaan, että kivaa ja tärkeää esiopetuksessa ja koulussa on kaverit. Useat eskarilaiset nostivat mukavaksi asiaksi leikkimisen ja toivoivat, että sitä olisi vielä nykyistäkin enemmän.

Monet henkilöstön palautteet kiittävät työkavereita, yhteistyötä, yhteishenkeä ja esihenkilöitä. Yhdessä suunnittelun ja tekemisen kulttuuri muun henkilöstön kanssa on kehittynyt hyvään suuntaan. Esiopetuksessa moniammatillinen yhteistyö koetaan toimivaksi.

Edellisen, vuonna 2022 toteutetun kyselyn vastausten perusteella parantamisalueeksi valittiin oppilaiden tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus sekä siihen liittyvä yhteisten pelisääntöjen noudattaminen. Asiaa lähdettiin edistämään seudullisesti työstämällä kaikille kunnille yhteinen esi- ja perusopetuksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaopas sekä siihen liittyvät askelmerkit suunnitelman viemiseksi osaksi arkea. Nyt toteutetun kyselyn vastausten perusteella asiassa ei ole vielä edistytty, joten sitä on kehitettävä edelleen.

Huoltajat kaipasivat enemmän resurssia oppimisen tukeen ja erityisopetukseen ja toivoivat enemmän henkilöstön yksilöllisempää aikaa oppilaille. Myös henkilöstön mukaan oppilaiden tuen saamista on edelleen kehitettävä.

Huoltajat kaipasivat edellisen kyselyn tavoin enemmän tietoa oppilaan oppimisesta ja opintojen etenemisestä sekä oppimisen arvioinnin perusteista. Esiopetuksessa huoltajat kokivat kuitenkin saavansa tietoa lapsen päivästä enemmän kuin aikaisemmin. Nämä ovat tärkeitä, jotta vuorovaikutus ja jatkuva keskustelu oppimisesta lisääntyvät.

Kaikkien vastaajaryhmien osallisuuden ja vaikuttamisen mahdollisuudet kaipaavat edelleen kehittämistä. Mahdollisuudet vaikuttaa itseään koskeviin asioihin ja toiminnan suunnitteluun vaikuttavat myönteisesti niin esiopetukseen kuin kouluunkin kiinnittymiseen ja siellä viihtymiseen.

Kyselyn mukaan sekä oppilaat että henkilöstö kaipaavat enemmän rauhaa työskentelyyn. Useat vastaajat mainitsivat muun muassa avoimet oppimisympäristöt, jotka aiheuttavat melua, rauhattomuutta ja keskittymisvaikeuksia. He toivoivat enemmän suljettuja tiloja, seinien äänieristystä ja monipuolisia oppimisympäristöjä. Tilat vaikuttavat oppimisen laatuun ja työskentelyrauhaan.

Perinteisellä kouluarvosanalla mitattuna eri vastaajaryhmät antoivat koulujen toiminnalle arvosanaksi 8 ½ ja esiopetuksen arvosanaksi 9.

Arviointikyselyyn saatiin 22 670 vastausta

Arviointikyselyyn vastasi 22 670 henkilöä, joista 1 881 oli opetushenkilöstöä, 3 825 huoltajaa ja 16 964 oppilasta. Kysely toteutettiin tammi-helmikuun vaihteessa. Kokonaisvastaajamäärä oli 17 % suurempi kuin vuonna 2022 tehdyssä kyselyssä.

Arviointitietoa hyödynnetään kuntien esi- ja perusopetuksen kehittämistyössä sekä haettaessa yhteistä seudullista avustusrahoitusta kehittämiseen. Arvioinnin kohteena olivat muun muassa esi- ja perusopetuksen johtaminen, opetus ja opetusjärjestelyt, osallisuus ja vaikuttaminen, oppimisympäristö ja turvallisuus, yhteistyö ja oppimisen tukeminen.

Jokainen kyselyssä mukana ollut kunta on saanut alueensa arviointitulokset ja tiedottaa tuloksistaan oman aikataulunsa mukaan.

Päijät-Hämeen kunnilla, Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä, yhteisellä arviointityöllä on jo pitkät perinteet. Kehittämistä suuntaavia arviointikyselyjä toteutetaan kahden vuoden välein.

Lisätietoja

Päijät-Hämeen seudullista kyselytuloksista
Seudullisen arvioinnin kehittämisryhmän puheenjohtaja, rehtori Antti Ketonen, Orimattilan kaupunki, p. 040 726 0850

Lahden kaupungin kyselytuloksista
perusopetus, rehtori Tuula Herkepeus, p. 050 518 0133
varhaiskasvatus, palvelupäällikkö Suvi Ruusunen, p. 050 539 1651