Hyppää sisältöön

Lahden mitali

Kultainen Lahden mitali myönnetään tunnustukseksi ansiokkaasta toiminnasta Lahden kaupungin hyväksi. Lahden mitalia on jaettu vuodesta 1966.

Ansiokkaaksi toiminnaksi voidaan katsoa

  1. teko, joka lahtelaisen suorittamana on tehnyt Lahden nimeä tunnetuksi ja jolle annetaan erityinen arvo Lahden kaupungin ulkopuolellakin,
  2. yleistä tunnustusta saanut toiminta, joka on poikkeuksellisella tavalla edistänyt Lahden kaupungin aineellista tai henkistä rakentamista,
  3. poikkeuksellisen mittava panos Lahden kaupungin luottamushenkilönä, viranhaltijana tai työntekijänä.

Sääntöjen mukaan kaupungin lautakunnilla ja lahtelaisilla järjestöillä on oikeus tehdä esityksiä mitalin myöntämisestä.

Lahden mitalin saajat

2022 johtava ympäristöasiantuntija Saara Vauramo

2021 yrittäjä Riku Routo

2020 ympäristöjohtaja Kari Porra

2019 toiminnanjohtaja Jarmo Ropponen

2018 galleristi Riitta Nuorivaara-Luhtanen

2017 ekonomi Pentti Korpimies

2016 diplomi-insinööri Harald Relander ja toiminnanjohtaja Maila Koskinen

2015 kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

2014 golfammattilainen Mikko Ilonen

2013 toimitusjohtaja, ekonomi Vesa Luhtanen

2012 kaupunginvaltuutettu, varatuomari Pentti E Rantanen

2011 kuvataiteilija Soile Yli-Mäyry

2010 toimitusjohtaja Eero Pekkola

  • 2009 Kuvataiteilija, professori Matti Koskela

    2008 Toimitusjohtaja Pentti Kuusela

    2007 Limnologi Juha Keto

    2006 Kaupunginsihteeri Timo Pohjansalo

    2005 Toimitusjohtaja Antti Vihinen

    2005 Hallituksen puheenjohtaja Jouko Kemppi

    2005 Valtiotieteen kandidaatti Ulla Juurola

    2005 Mäkihyppääjä Janne Ahonen

    2004 Päätoimittaja Kari Naskinen

    2003 Oikeustieteen kandidaatti Kari Salmi

    2002 Musiikin lehtori, musiikkineuvos Paavo Kiiski

    2001 Diakoniajohtaja Teuvo Siivonen

    2000 Mäkihyppääjä Toni Nieminen

    2000 Arkkitehti, kotiseutuneuvos Unto Tupala

    1999 Museonjohtaja Jouko Heinonen

    1998 Hallituksen puheenjohtaja Jalo Paananen

    1997 Jalkapalloilija Jari Litmanen

    v. 1996 ei jaettu mitalia

    1995 Hiihtäjä Siiri Rantanen

    1995 Kauppaneuvos Paavo Heinonen

    1995 Ylimetsänhoitaja Mauno Uusitalo

    1995 Ekonomi Ulla Puolanne

    1995 Osastopäällikkö Matti Luttinen

    1995 Kaupunginjohtaja Seppo Välisalo

    1994 Toimitusjohtaja, teollisuusneuvos Lars Larsson

    1993 Kapellimestari Osmo Vänskä

    1992 Lääketiet. ja kirurgian tohtori Arno Forsius

    1990 Diplomiurkuri Aimo Känkänen

    1989 Valtiotiet.maisteri, opetusneuvos Olli Vihavainen

    1987 Professori Olavi Lanu

    1986 Urheiluohjaaja Timo Solmari

    1985 Kunnallisneuvos Tenho Iikkanen

    1985 Vuorineuvos Timo Vikström

    1985 Liikuntataiteilija, liikuntaneuvos Mirjam Viippola

    1982 Kunnallispormestari, laamanni Hans-Olof Walamies

    1981 Varatuomari,toimitusjohtaja Ossi Kivekäs

    1980 Rovasti Ensio Partanen

    1980 Kv:n puh.johtaja Oiva Linnavirta

    1980 Teollisuusneuvos Martti Kemppi

    1980 Näyttelijä Ola Johansson

    1980 Valtiosihteeri Teemu Hiltunen

    1978 Pankinjohtaja Erkki Linko

    1975 Sosiaalineuvos Aarne A. Koivisto

    1975 Päätoimittaja Olli Järvinen

    1975 Rouva Alma Kock

    1973 Opettaja Oskari Louhimo

    1972 Seppä Edvard Siikanen

    1971 Vuorineuvos Onni Penttilä

    1970 Rovasti Väinö Hovila

    1966 Insinööri Arvi Hauvonen

    1966 Liikunnanohjaaja Veikko Kankkonen

    1966 Vuorineuvos Arvi Tammivuori

    1966 Kaupunginjohtaja Olavi Kajala