Hyppää sisältöön

Ali-Juhakkalan koulun kuntotutkimuksen mukaan rakennus on hyväkuntoinen

Ali-Juhakkalan koulun päärakennuksen laajennusosan kosteus- ja sisäilmatekninen kuntotutkimus on valmistunut. Kuntotutkimuksen mukaan rakennus on hyväkuntoinen. Tutkimuksessa havaitut puutteet ja vauriot ovat alueellisia ja niiden vaikuttavuus sisäilmaan on vähäinen.

Rakennuksen kokonaiskunnon vaikutusta sisäilmaan tutkittiin altistumisolosuhdearvion avulla. Sen avulla arvioidaan, kuinka todennäköisesti tutkimuksessa esille nousseet tekijät aiheuttavat haitallista tavanomaisesta poikkeavaa sisäilmaolosuhdetta. Todennäköisyys on neljäportaisen arviointiasteikon toiseksi matalimman tason mukaan mahdollinen.

Terveysvalvonnan arvion mukaan Ali-Juhakkalan koulun tiloissa terveyshaittaa aiheuttavan haitallisen altistumisolosuhteen mahdollisuus on epätodennäköinen. Heidän näkemyksensä mukaan jatkotoimenpiteille ei ole toistaiseksi aihetta. Myös työterveyden arvion mukaan nyt tutkituilla olosuhteilla on vähäinen merkitys terveydelle.

Tilat ovat normaalisti käytettävissä.

Tiloissa tehdään yksittäisiä pieniä ja alueellisia kunnostustoimenpiteitä, muun muassa yksittäisten tilojen ulkovaipparakenteen ilmatiiveyttä parannetaan ja ilmamääriä tarkistetaan mittaamalla sekä parannetaan sadevesien ohjausta.

Asiassa edetään kaupungin sisäilmatoimintamallin mukaisesti, tällä hetkellä ratkaisuprosessivaiheessa. Koululla toimii kohdekohtainen sisäilmatyöryhmä.

Koulun toiminta siirtyy 2023 valmistuvaan Renkomäen monitoimitaloon. Siihen saakka nykyinen rakennus on käytössä tavanomaiseen tapaan.

Lisätietoja

Lahden kaupunki 

Lahden Tilakeskus,
Sisäilma-asioissa Jussi Hietala, sisäilma-asiantuntija, 044 482 6222, jussi.hietala@lahti.fi 

Toimintaan liittyvissä asioissa:
Ali-Juhakkalan koulun johtaja Leena Ottela, 044 716 1472, leena.ottela@lahti.fi