Työnantajille on tarjolla useita erilaisia tukia työntekijöiden rekrytointia varten. Osa tuista on kohdistettu ensisijaisesti työntekijälle, mutta myös työnantajat voivat hyötyä näistä tukimuodoista esim. pienentyneinä palkkakustannuksina.
Tuet työntekijän palkkaamiseen
Rekrytoinnin ja palkkauksen tuet:
-
Palkkatukea voidaan myöntää työnhakijana olevan henkilön työllistymisen tueksi. Palkkatuen määrä on 50 prosenttia työntekijän palkasta, kuitenkin enintään 1260 euroa. Heikentyneesti alentuneesti työkykyisillä palkkatuen määrä on 70 prosenttia palkasta, kuitenkin enintään 1770 euroa ja 100 prosentilla 2020 euroa.
Palkkatukea voi saada joko viideksi tai kymmeneksi kuukaudeksi. Työnantaja hakee palkkatukea palkattavalle työntekijälle, ja palkkatuki maksetaan suoraan työnantajalle.
Lue lisää: Palkkatuki
-
Työkokeilu on tarkoitettu työnhakijoille, jotka pohtivat uravaihtoehtojaan tai ovat palaamassa takaisin työelämään.
Työkokeilu on hyvä mahdollisuus sekä työnhakijalle että työnantajalle. Työkokeilu ei ole työsuhde, vaan työllistymistä edistävä palvelu, jonka aikana työuraansa suunnitteleva työkokeilija saa vahvistusta tuleviin uravalintoihinsa tekemällä töitä aidossa työympäristössä. Samalla työnantaja pääse näkemään, millaista osaamista työkokeilijalla on.
Lue lisää: Työkokeilu
-
Rekrytointipalkkio on tuki, jota voi saada lahtelaisten työttömien työntekijöiden palkkaamiseen liittyviin kustannuksiin. Osana Lahden kaupungin säästötoimenpiteitä aiemmin käytössä olleesta työllistämisen Lahti-lisästä on luovuttu.
Rekrytointipalkkiota voidaan työttömänä työnhakijana olevan lahtelaisen henkilön palkkaamisesta syntyviin kuluihin (esimerkiksi työtila-, työväline-, perehdyttämis-, koulutus- ja ohjauskustannuksiin). Tuki on harkinnanvarainen.
Lue lisää: Rekrytointipalkkio
-
Kesätyöseteli on Lahden kaupungin lahtelaisille yhdeksäsluokkalaisille jakama 350 euron arvoinen tuki, jonka tarkoitus on tukea nuorten itsenäistä työllistymistä kesäkaudella.
Lue lisää: Kesätyöseteli
-
Työllistämistuki on 55 vuotta täyttäneen työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, joka voidaan myöntää työnantajalle palkkakustannuksiin. Tuen tarkoituksena on edistää 55 vuotta täyttäneiden työllistymistä parantamalla heidän ammatillista osaamistaan tai yrittäjävalmiuksiaan.
Lue lisää: 55 vuotta täyttäneiden työllistämistuki
-
Nuorten rekrytointituki on tarkoitettu alle 30-vuotiaiden työnhakijoiden työllistymisen tukemiseen. Rekrytointitukea myönnetään 50 % nuoren palkkakustannuksista puolen vuoden ajan, kuitenkin enintään 1 500 euroa kuukaudessa henkilöä kohden. Tuen enimmäismäärä on siis 9 000 euroa palkattua nuorta kohden. Samalle työnantajalle voidaan myöntää tukea useamman nuoren työllistämiseksi – määrää ei ole rajoitettu.
Lue lisää: Nuorten rekrytointituki