Hyppää sisältöön

Akateeminen juhlakulkue ja kaksi uutta maisteriohjelmaa – LUT-yliopisto näkyy ja kuuluu vahvasti Lahdessa

Suomen nuorin yliopistokaupunki Lahti isännöi 28.5. ensimmäistä kertaa tohtoripromootiota. Elokuussa Lahdessa alkaa uusi sähköisen liikenteen maisteriohjelma ja syksyllä 2023 uusi englanninkielinen tietotekniikan maisteriohjelma.

Lahtelaiset pääsevät seuraamaan LUT-yliopiston akateemisia juhlaperinteitä, kun tohtoripromootio järjestetään lauantaina 28.5. Lahdessa ensimmäistä kertaa. Ohjelmaan kuuluu esimerkiksi akateeminen juhlakulkue, jota yleisö on lämpimästi tervetullut seuraamaan. Kulkue lähtee noin klo 15 kaupungintalon puistosta ja siirtyy Ristinkirkon sankarihautausmaalle reittiä Harjukatu–Rautatienkatu–Aleksanterinkatu–kauppatori– Mariankatu–Kirkkokatu.

Juhlakulkueeseen osallistuu satakunta henkilöä. Joukossa ovat muun muassa LUTin rehtorit, dekaanit, professorit sekä tilaisuudessa nimitettävät tohtorit ja kunniatohtorit. Kunniatohtoreiden joukossa on kansainvälisiä ja kansallisia vaikuttajia. Tohtoripromootio on arvokkain akateeminen juhlatilaisuus.

– Lahti on toinen kampuskaupunkimme, ja haluamme olla vahvasti läsnä lahtelaisten mielissä ja arjessa. Meille on tärkeää, että Lahti näkyy ja kuuluu myös yliopistokaupunkina, rehtori Juha-Matti Saksa kertoo.

Uusi tietotekniikan maisteriohjelma alkaa syksyllä 2023

LUTin Lahden kampuksen koulutustoiminta vahvistuu. Syksyllä 2023 Lahdessa alkaa uusi, englanninkielinen Digital Systems and Service Development -maisteriohjelma, joka tuo alueelle lisää opiskelijoita sekä ohjelmisto- ja palvelumuotoiluosaamista. Uudessa ohjelmassa on tarjolla yhteensä 30 aloituspaikkaa. Hakuaika alkaa joulukuussa 2022.

– Aiemmin Lahdessa on voinut suorittaa liiketoimintapainotteisen Software Product Management and Business -maisteriohjelman. Uusi ohjelma painottuu enemmän tekniikkaan, LUT-yliopiston ohjelmistotekniikan professori Kari Smolander kertoo.

Uudella maisteriohjelmalla vastataan kasvaneeseen ohjelmisto-osaajien kysyntään. Ohjelmasta valmistuvat diplomi-insinöörit voivat työskennellä esimerkiksi älykkäiden digi- ja pilvipalveluiden, palvelumuotoilun, ohjelmistoarkkitehtuurin ja projektijohtamisen parissa.

Suomessa ainutlaatuinen sähköisen liikenteen maisteriohjelma alkaa elokuussa

LUT-yliopiston Lahden kampuksella voi tällä hetkellä suorittaa kahdeksan maisteriohjelmaa, joista seitsemän on tekniikan ja yksi kauppatieteiden alalta. Lisäksi Lahdessa voi suorittaa kolme englanninkielistä kandidaattiohjelmaa.

Yksi uusimmista tutkinto-ohjelmista on sähköisen liikenteen maisteriohjelma Electric Transportation Systems (DI), joka liittyy Lahteen perustettuun Suomen ensimmäiseen sähköisen liikenteen professuuriin. Professorina aloitti vastikään LUTista valmistunut sähkötekniikan diplomi-insinööri Lassi Aarniovuori, ja ensimmäiset opiskelijat aloittavat sähköisen liikenteen opintonsa ensi elokuussa. Lisäksi LAB-ammattikorkeakoulussa alkaa ensi vuoden alussa uusi sähkö- ja automaatiotekniikan insinöörikoulutus. Molempien koulutusten tavoitteena on kouluttaa osaajia muun muassa Lahdessa sijaitsevaan sähköisen liikenteen klusteriin, jossa on mukana yli 30 yritystä.

– LUT-yliopiston Lahden kampus on kaupungille arvokas menestystekijä. Yliopiston vahva ympäristöosaaminen ja yritysyhteistyö vauhdittavat alueen elinvoimaa ja vihreää siirtymää. Huippututkimuksella ja -koulutuksella saamme tänne uusinta osaamista, mikä edistää yritysten ja kaupungin kilpailukykyä. Sähköisen liikenteen professuuri ja siihen liittyvä uusi maisteriohjelma ovat mainio esimerkki tästä hyvän kehästä, sanoo kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

LUTin Lahden kampuksen kehittyminen kasvattaa kaupungin mainetta. T-Median tuoreessa mainetutkimuksessa Lahti nousi kuudenneksi kymmenen suurimman kaupungin listalla. Menestyksen syiksi on arveltu paitsi Euroopan ympäristöpääkaupunkivuotta myös Lahden asemaa yliopistokaupunkina.

Lisätietoja

Tohtoripromootio: Jaana Sandström, vararehtori, 040 5716197, jaana.sandstrom@lut.fi
Sähköisen liikenteen professuuri ja tutkinto-ohjelma: Olli Pyrhönen, dekaani, LUT School of Energy Systems, puh. 040 516 6411, olli.pyrhonen@lut.fi
Uusi tietotekniikan koulutusohjelma: Kari Smolander, Professor, +358405463493, Kari.Smolander@lut.fi