Hyppää sisältöön

CitiCAP-pyörätie lisää turvallisuutta pääreitistölle

Loppuvuodesta valmistuva pyörätie tuo lahtelaisille 2,5 kilometriä uutta väylää matkakeskukselta Launeelle.
Heikinkadun silta on valmistunut CitiCAP-pyörätielle.

Huhtikuussa käynnistynyt rakennusurakka on edennyt kesän aikana tavoitteellisesti. Apilakadulta alkanut työmaa siirtyy syksyn aikana kohti matkakeskusta ja Launeen päässä tehdään jo asvalttipintaa. Valmistuvista pätkistä huolimatta kiertoreittejä tulee käyttää, kunnes pyörätie on täysin valmis.

– Työ etenee nyt lopulta aikataulussa ja tavoitteena on, että tie on täysin valmis tämän vuoden puolella. Joitakin istutuksia voi jäädä ensi vuoden puolelle, arvioi tien rakennuttaja, Insinööritoimisto Lepistön toimitusjohtaja Jani Lepistö.

CitiCAP-pyörätie toteutetaan pääosin olemassa olevia väyliä leventämällä ja parantamalla. Yksi merkittävimmistä turvallisuutta lisäävistä parannuksista on Heikinkadun uusi silta.

EU-rahalla paikka uusille kokeiluille

CitiCAP-pyörätie on Lahden kaupungille mahdollisuus kokeilla uutta. Pyörätielle on muun muassa hankittu valaistus, jonka avulla väylämerkinnät ja liikennemerkit näkyvät myös pimeässä. Merkinnät heijastetaan tien pintaan, joten ne eivät jää esimerkiksi lumen alle.

Pyörätien ympärivuotiseen käyttöön panostetaan myös talvikunnossapidolla. Harjausmenetelmää on kokeiltu Lahdessa aikaisempina talvina ja tulevana talvena pyöräteitä harjataan jo 20 kilometrin verran.

– Pyörätie toimii valmistuttuaan testialustana. Se mahdollistaa uusien menetelmien ja älyratkaisujen kokeilun ja niihin varaudutaan jo nyt esimerkiksi kaapeliyhteyksien asentamisella, kertoo maankäytön johtaja Petri Honkanen.

Pyörätien toteuttamiseen saatiin merkittävä EU-raha. Pyörätien kustannuksiin saadaan rahoitusta Euroopan Unionin Urban Innovative Action -ohjelmarahasta. Kokonaisuudessaan urakka maksaa noin 2,3 miljoonaa euroa.

Haasteita tulee, kun pyörätie rakennetaan valmiiseen ympäristöön.

katupäällikkö Mika Lastikka

Työmaa etenee tienpätkä ja ratkaisu kerrallaan

Tällä hetkellä pyörätieurakassa selvitetään kallioleikkausta Moisionkadun kohdalla. Pyörätie uhkaa jäädä kapeaksi, jos kalliota ei voida porata.

– Haasteita tulee, kun pyörätie rakennetaan valmiiseen ympäristöön. Kustannukset nousevat ja aikataulun pitää joustaa, kun kaikkea ei voida ennustaa ja suunnitella, kertoo katupäällikkö Mika Lastikka.

Urakassa ratkaisuja on etsitty erityisesti puunjuurien kohdilla. Valtaosa työmaan varrella kasvavista puista on voitu säilyttää, mutta Kauppakeskus Valon kohdalta joudutaan kaatamaan 2-3 pylväshaapaa. Kaadettujen puiden tilalle istutetaan taimia. Puunkaadon yhteydessä poistetaan kiinteistöltä puita, joissa on puuntuhooja.

– Kauppakeskuksen omistajan kanssa päästiin sopimukseen toimenpiteistä erityisen nopeasti, Lastikka kiittää.

CitiCAP-pyörätie on yksi pyöräilyn pääreiteistä Lahdessa. Pääreitit tarjoavat sujuvat ja nopeat väylät asuinalueelta keskustaan. Pohjoispäässä Apilakadulla CitiCAP-pyörätie kytkeytyy uuteen, kehätiehankkeen yhteydessä rakennettuun pyörätiehen. Kun CitiCaP-pyörätie valmistuu, pääsee matkakeskukselta uutta kävely- ja pyörätietä pitkin Renkomäkeen asti.

Pyörätien rakennuttajana CitiCAP-hankkeessa toimii insinööritoimisto Lepistö sekä urakoitsijana Hyvinkään tieluiska Oy.

Lue lisää CitiCAP-hankkeesta

Aihealueet