Hyppää sisältöön

Dalia Stasevskasta Sinfonia Lahden ylikapellimestari syksystä 2021 alkaen

Lahden liikunta- ja kulttuurilautakunta päätti nimityksestä kokouksessaan 20.5.2020.

​Sinfonia Lahden, Lahden kaupunginorkesterin uutena ylikapellimestarina aloittaa Dalia Stasevska syyskauden 2021 alusta, jolloin Dima Slobodenioukin ylikapellimestarikausi päättyy.

Stasevskan sopimuskausi ulottuu kevätkauden 2024 loppuun, ja hän ottaa vuodesta 2021 alkaen vastaan myös orkesterin kansainvälisen Sibelius-festivaalin taiteellisen johtajan tehtävät. Kansainvälisesti kovassa nosteessa oleva Stasevska on vuodesta 2019 toiminut myös maineikkaan lontoolaisen BBC Symphony Orchestran päävierailijana.

Dalia Stasevska

Stasevskan nimitys on uusi avaus Sinfonia Lahden toiminnassa

– Sinfonia Lahti on ollut minulle jo kauan hyvin rakas orkesteri, kapellimestari Dalia Stasevska kertoo.
– Lahdessa on valtava potentiaali, sen soittajat ovat innostuneita, heillä on hyvä tekemisen meininki ja kapasiteetti soittaa erityylistä repertuaaria ennakkoluulottomasti. On myös ilo jatkaa Sinfonia Lahden tärkeää työtä Sibeliuksen musiikin parissa.
– Sinfonia Lahden ylikapellimestarin pesti on minulle suuri kunnia ja uskon, että yhdessä tulemme saavuttamaan hienoja, uusia asioita.

– Dalia Stasevska on yksi maamme tämän hetken kysytyimmistä kapellimestareista maailmalla. Hänen vierailunsa Lahdessa ovat tuoneet upeita elämyksiä niin yleisölle kuin orkesterille, ja odotamme tulevalta yhteistyöltä todella paljon, toteaa Sinfonia Lahden intendentti Teemu Kirjonen tyytyväisenä kapellimestarikiinnityksestä.

– Tulevana syksynä Dima Slobodeniouk aloittaa viimeisen konserttivuotensa Sinfonia Lahden ylikapellimestarina,  Kirjonen jatkaa.
– Slobodeniouk on tuonut merkittävän panoksensa orkesterin taiteelliseen kehitykseen ja ohjelmiston rikastamiseen. Stasevska pääsee luontevalla tavalla jatkamaan tätä kehitystä, Kirjonen toteaa ja arvioi tulevan yhteistyön tuovan erinomaiset edellytykset myös levytys- ja kiertuetoiminnan jatkamiseen.

– Uskon, että Dalialla on kyky ymmärtää Sinfonia Lahden estetiikkaa ja hänen tapansa työskennellä sopii orkesterin korkeaan työmoraaliin, toteaa ylikapellimestari Dima Slobodeniouk.
– Toivon, että Sinfonia Lahti kehittyy Dalian kauden aikana yhä monipuolisemmaksi orkesteriksi ja kasvattaisi sekä ’latvojaan’ kohti maailmaa sekä ’juuriaan’ Lahden omana orkesterina.

Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen näkee Stasevskan kanssa tehtävän sopimuksen uutena, mielenkiintoisena askeleena Sinfonia Lahden kehityksessä.
– Meillä Lahdessa on maailmanluokan orkesteri, jota ovat johtaneet huippukapellimestarit.

Timonen toteaa, että nuorta, dynaamista muusikkosukupolvea edustavan Stasevskan saaminen Sinfonia Lahteen on luonteva askel kaupunginorkesterin kehityksessä ja tuo kaupungin kulttuurielämään uutta voimaa.
– Uskon että hänen johdollaan orkesteri pystyy saamaan yhä uusia ystäviä.

Lisätietoja

Sinfonia Lahti, Lahden kaupunginorkesteri
intendentti Teemu Kirjonen. puh. 050 518 4597
http://www.sinfonialahti.fi

Stasevskan haastattelupyynnöt:
Katie Cardell-Oliver
Harrison/Parrott
+ 44 7760 998894
kco@harrisonparrott.co.uk

Dalia Stasevskasta:
https://www.daliastasevska.com/suomeksi
tai
https://www.harrisonparrott.com/artists/dalia-stasevska

Sinfonia Lahdesta:
https://www.sinfonialahti.fi/orkesteri/ 

SINFONISESTI YHDESSÄ 2019–2020

Mediatalo ESA, Osuuskauppa Hämeenmaa, LähiTapiola Vellamo, Mainostoimisto RED, Polttimo Oy, Stala-Yhtiöt ja Aplodit Orkesterille ry

Kuva Sanna Lehto

Aihealueet