Hyppää sisältöön

Fazer valitsi Lahden – Uutta makeistehdasta suunnitellaan näkyvälle paikalle Pippo-Kujalaan

Fazer on valinnut Lahden uuden suuren makeistehtaansa sijoituspaikaksi. Ratkaisu on Lahdelle historiallisen suuri ja merkittävä. Fazerin ja Lahden kaupungin yhteistyösopimus allekirjoitettiin tänään.

Lahden kaupungin johto ja asiantuntijat ovat neuvotelleet Fazerin edustajien kanssa uuden makeistehtaan sijoittamisesta Lahteen. Neuvottelujen tuloksena Fazer päätti valita uuden makeistehtaansa sijaintipaikaksi Lahden kaupungin omistaman, Pippo-Kujalan alueella sijaitsevan tontin.

– Fazerin ratkaisu on Lahdelle historiallisen suuri ja merkittävä päätös. Olen hyvin iloinen siitä, että Fazer arvostaa Lahden vahvuuksia ja pystyimme yhdessä ratkaisemaan investoinnin edellyttämiä kysymyksiä, iloitsee Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

– Lahti on jo pitkään ollut Fazerin kaupunki ja jatkossa yhteistyömme tulee olemaan entistä tiiviimpää. Halusimme rakentaa Fazerin toiveet huomioivan, kumppanuuteen perustuvan ratkaisun. Kehitämme yhdessä toimintaa sekä tuemme kasvua kotimaassa ja kansainvälisesti.

Kaupunginjohtaja Pekka Timosen mukaan Lahti tarjoaa Suomen johtavana ympäristökaupunkina erityisen liiketoimintaympäristön. Pitkäjänteinen työ Lahden vetovoiman kasvattamiseksi, toiminta Euroopan ympäristöpääkaupunkina ja nousu yliopistokaupungiksi ovat vahvistaneet Lahden asemaa. Yritykset suhtautuvat myönteisesti myös Lahden tavoitteeseen olla hiilineutraali jo vuonna 2025.

Lahden monet vahvuudet ratkaisivat

– Paikkakunnan valintaan vaikuttivat lukuisat eri tekijät ja Lahti vakuutti meidät kokonaisvaltaisella lähestymisellään. Nykyiset tehtaat työllistävät noin 900 henkeä ja Lahti tarjoaisi erinomaiset puitteet työntekijöiden sujuvaan arkeen, joka on pitkällä aikavälillä perusedellytys henkilöstön hyvinvoinnille ja saatavuudelle, sanoo Fazer Makeisten toimitusjohtaja Markus Hellström.

Fazerilla on pitkät perinteet Lahdessa. Vuonna 1958 Fazer osti Oululaisen leipomon ja vuonna 1971 Lahteen rakennettiin oma mylly. Kärpäsenmäen tehdasalueella toimii lisäksi hapankorpputehdas ja huhtikuussa avattu kauraksylitolitehdas. Lahdessa toimii myös Fazerin gluteeniton leipomo. Fazer työllistää tällä hetkellä Lahdessa noin 600 henkilöä.

– Toivomme, että mahdollisimman moni Fazerin makeistehtaiden nykyisistä työntekijöistä perheineen harkitsisi vakavasti muuttoa Lahteen. Tarjoamme heille muun muassa oman tervetuliaispalvelun, suuren kaupungin monet edut ja kohtuuhintaista asumista. Lisäksi Lahdessa on mahtavat ulkoilu- ja harrastusmahdollisuudet, kaupunginjohtaja Pekka Timonen sanoo.

Makeistehtaalle paikka Pippo-Kujalan alueelta

Lahden kaupunki varaa Pippo-Kujalasta noin 34 ha suuruisen maa-alan Fazerin suunnittelemalle makeistehdasinvestoinnille 2023 loppuun saakka. Sopimuksen voimassaoloaikana kaupunki sitoutuu olemaan myymättä tonttia muille. Kaupunki vastaa tontin esirakentamisesta yhteistyösopimuksessa sovitussa aikataulussa.

– Ehdolla oleva maa-alue on tarpeeksi suuri ja mahdollistaa makeistehtaan kehittymisen myös tulevaisuudessa. Pippo-Kujalan teollisuusalue on logistisesti ja rakennusteknisesti hyvä ratkaisu, sanoo Fazer Makeisten toimitusjohtaja Markus Hellström.

Tonttia koskeva kiinteistökauppa on tarkoitus tehdä erikseen yhteistyösopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Kaupunki puolestaan sitoutuu huomioimaan Fazerin laajentumiseen liittyvät ja alihankintaketjujen edellyttämät tulevaisuuden tarpeet Pippo-Kujalan elinkeinoalueella.

Yhteistyö sisältää muun muassa joukko- ja tietoliikenneyhteyksien kehittämistä sekä tehtaan henkilöstön saatavuuteen liittyvien kysymysten ratkaisemista yhdessä. Kaupunki on sitoutunut edistämään Fazerin sekä alueellisten koulutuksen ja tutkimuksen toimijoiden välistä yhteistyötä.

Kaupunki on sopinut Koulutuskeskus Salpauksen, LAB-ammattikorkeakoulun ja LUT-yliopiston kanssa Fazerin tarpeita vastaavasta koulutusyhteistyöstä. Kaupunki ja Ladec myötävaikuttavat elintarviketeollisuuden testaus- ja tuotekehitysympäristön rakentumiseen ja kehittämiseen Lahteen.

Lisätietoja: