Hyppää sisältöön

Harjun koulun englantia opiskelevat yläluokille Lahden yhteiskouluun

Sivistyslautakunta käsittelee esitystä kokouksessaan 28.1.2020, jossa päätettävänä myös sivistyksen palvelualueen käyttösuunnitelma vuodelle 2020.

​Lahden sivistyslautakunnan päätettäväksi esitetään, että Harjun peruskoulusta ohjataan oppilaita Lahden yhteiskoulun yläluokille 7-9 seuraavana kolmena lukuvuotena 2020-2023. Esityksen mukaan siirtyminen koskee A1-kielenä englantia lukevia oppiaita.

Muut Harjun koulun oppilaat ohjataan entiseen tapaan Tiirismaan kouluun. Lahden yhteiskoulu saa järjestelystä täyden valtionosuuden.

Nyt esitettävällä järjestelyllä hallitaan Tiirismaan peruskulun kasvavasta oppilasmäärästä aiheutuvaa lisätilan tarvetta.  Koulun oppilasmäärä kasvaa sitä mukaa kuin Kariston peruskoulun ikäluokat kasvavat, sillä Kariston alaluokilta 1 – 6 siirrytään Tiirismaalle yläluokille 7 – 9.

Tirismaan peruskoulu toimii väliaikaistiloissa ja siirto uusiin tiloihin Paavolan kampukseen tapahtuu suunnitelmien mukaan syyslukukauden alusta 2023.

Linkki sivistyslautakunnan kokouksen 28.1.2020 esityslistaan.

Lisätietoja

Lahden kaupunki, sivistyksen palvelualue
sivistysjohtaja Tiina Granqvist, p. 050 383 6574
Harjun koululaisten siirtymisestä Lahden yhteiskouluun: Perusopetuspalvelut, itäisen alueen aluepäällikkö Mauno Väänänen, p. 044 416 4671

Aihealueet