Hyppää sisältöön

Ilmastokumppanuusverkosto laajenee

Lahti sai kaksi uutta ilmastokumppania, kun Osuuskauppa Hämeenmaa ja Charlotta Yhtiöt liittyivät kaupungin kumppanuusverkostoon.

Lahden kaupunki tavoittelee hiilineutraaliutta ja on sitoutunut toimimaan kiertotalouden edelläkävijäkaupunkina. Kaupungin tavoitteena on vuoteen 2025 mennessä vähentää kasvihuonepäästöjä 80 % vuoden 1990 tasosta ja tehostaa kaupungin omien kiinteistöjen energiatehokkuutta 7,5 %. Kaupungin omilla toimilla voidaan vaikuttaa vain osaan alueen päästöistä.

Enemmän aurinkosähköä ja vähemmän ruokahävikkiä

Uusi ilmastokumppani Charlotta Yhtiöt suunnittelee Ravintola Lokin valaistuksen muuttamista ledeiksi sekä ruokahävikin ja biojätteen määrän ja muovin käytön vähentämistä.

Ilmastokumppanuus on osa Osuuskauppa Hämeenmaan jatkuvaa pyrkimystä kasvattaa ympäristövastuullisuutta. Kumppanuuden myötä Hämeenmaa asettaa vuosille 2020 ja 2021 tavoitteeksi aurinkosähkön lisäämisen sekä merkittävät energiasäästöt, jotka saavutetaan kauppojen kylmälaitosten muutosten avulla.

– Lahdelle ympäristöpääkaupunkina toimiminen on valtava mahdollisuus. Paikallisena, isona yrityksenä mukana oleminen on meille itsestäänselvyys. Haluamme esimerkillämme kannustaa myös muita paikallisia yrityksiä mukaan, kommentoi Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto.

Sitoumuksiin palataan kahden vuoden jälkeen. Lahden kaupungilla on nyt 11 ilmastokumppania. Ensimmäinen sopimus allekirjoitettiin vuonna 2015.

Tutustu Lahden ilmastokumppaneihin ja kumppanien tavoitteisiin.

Kuvassa ylhäältä vasemmalta Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto ja Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen. Alarivissä vasemmalta kaupungin kestävän kehityksen koordinaattori Eira Rosberg-Airaksinen, Ravintola Lokin ravintoloitsija Piia Leinonen ja Hämeenmaan asiakkuusjohtaja Jaana Järvenselkä.