Hyppää sisältöön

Infotilaisuus 9.9. kaupunginsairaalanmäen ja Harju-Lotilan alueen suunnittelusta

Kaupunginsairaalanmäen ja Harju-Lotilan alueelle on tekeillä suunnitelmia, jotka uudistavat ympäristöä. Suunnittelutyö on vasta alussa.
Suunnittelualueeseen kuuluu kaupunginsairaalan, entisen kansanopiston ja Lotilan koulun aluetta.

Tervetuloa verkkotilaisuuteen torstaina 9.9.2021 klo 17 kuulemaan ja keskustelemaan kokonaisuudesta sekä liikenteen kysymyksistä.

Tilaisuus on avoin kaikille, mutta se on haluttu järjestää erityisesti ajatellen Saimaankadun ja Vuoksenkadun lähialueen asukkaita.

Kyse on varhaisen vaiheen tiedotuksesta ja mahdollisuudesta keskustella suunnittelijoiden kanssa. Yksityiskohtaisemman kaavoituksen ja muun suunnittelun edetessä järjestetään myös tulevaisuudessa osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia.

Teams-osallistumislinkki

Mistä on kyse?

  • Sairaalanmäelle tutkitaan Siltapuiston korvaavaa noin 540 paikan pysäköintilaitosta ja täydennysrakentamista. Alueen kaavoitus on käynnistynyt.
  • Tiirismaan koululta vapautuneelle alueelle suunnitellaan Harju-Lotilan alakoulukampusta noin 1000 lapselle. Alueen kaavoitus on käynnistymässä.
  • Alueen liikennejärjestelyissä huomioidaan erityisesti sujuva ja turvallinen kulku alakoulukampukselle ja pysäköintilaitokselle. Samalla koko keskustan liikennettä tarkastellaan kokonaisuutena.
    • Tilaisuus järjestetään Microsoft Teamsin välityksellä.
    • Teams-ohjelma toimii tietokoneella, tabletilla tai kännykällä.
    • Ohjelma tukee päivitettyjä Chrome, Edge ja Safari -selaimia.
    • Android- ja iOS-mobiililaitteisiin saa sovelluskaupasta Microsoft Teams -sovelluksen.
    • Tapahtumaan osallistuminen ei vaadi tunnuksia, mutta toivottavaa on osallistua omalla nimellä.
    • Varaa käyttöösi rauhallinen tila ja varmista ennen aloitusta kuulokkeiden ja mikrofonin toimivuus.
    • Linjat avataan 15 minuuttia ennen tilaisuuden alkua.
    • Muistetaan, että annetaan tilaa muiden ajatuksille, näkemyksille ja esiintyjille puherauha.
    • Tilaisuus tallennetaan ja se voidaan julkaista.
    • Jos kohtaat teknisiä ongelmia, voit olla etukäteen yhteydessä vuorovaikutussuunnittelija Henrik Saareen, p. 044 416 3820, henrik.saari@lahti.fi.

Kysy lisää