Hyppää sisältöön

Kannaksen lukiossa ja Paavolan päiväkodissa korona-altistuneita karanteeniin

Kannaksen lukiossa altistuneita on reilut kolmekymmentä ja Paavolan päiväkodissa vajaat parikymmentä. Lukiosta opiskelijoita ja henkilökuntaa on siirtynyt etätyöskentelyyn ja karanteeniin keskiviikosta 2.12. Päiväkodista lapsia ja henkilökuntaan kuuluvia on siirtynyt karanteeniin torstaista 3.12.

Hyvinvointiyhtymä on kartoittanut altistuneet ja pyrkii tavoittamaan heidät kaikki mahdollisimman pian. Altistuneiden opiskelijoiden ja lasten huoltajiin sekä työntekijöihin on oltu yhteydessä sekä viestitetty tilanteesta päiväkodin ja lukion kaikille huoltajille ja koko henkilöstölle.

10 vuorokauden karanteeniaika lasketaan alkamaan altistustilanteesta. Hyvinvointiyhtymän tartuntataudeista vastaava määrää karanteenin altistumistietojen pohjalta, mikä kerrotaan karanteeniin jäävälle sekä puhelimitse että kirjallisesti. Päätöksessä on karanteenin päättymispäivä.

Kannaksen lukiossa opiskelijoita on 750 ja henkilökuntaa 60. Paavolan päiväkodissa varhaiskasvatuspaikkoja on yhteensä 137 ja henkilöstöä 36.

Altistumisesta ja karanteenista

Karanteeniin määrätään henkilöt, jotka ovat olleet lähikontaktissa tartuttavaksi arvioidun koronapositiivisen henkilön kanssa yli 15 minuuttia. Esimerkiksi käynti lukion tai päiväkodin tiloissa ei aiheuta toimenpiteitä. Hyvinvointiyhtymän infektioyksikkö arvioi altistumisen.

Karanteeniin määrättyjen henkilöiden perheitä ei aseteta karanteeniin, koska he eivät ole olleet lähikontaktissa tartunnan saaneeseen. Karanteeniin asetetun oireettoman henkilön lähipiiri ei ole tartuttava. Oireettomat perheenjäsenet voivat käydä koulussa ja töissä normaalisti, mutta heidän tulee tarkkailla terveydentilaansa erityisen huolellisesti.

Karanteeniin asetetuille toimitetaan virallinen päätös, joka oikeuttaa tarvittaessa alle 16-vuotiaan huoltajan jäämään kotiin lapsen kanssa, vaikka lapsi olisikin terve. Päätös perustuu tartuntatautilakiin.

Karanteeniin asetettuja pyydetään tutustumaan THL:n ohjeisiin, mitä karanteeni tarkoittaa.

Lisätiedot

Lahden kaupunki
Kannaksen lukion rehtori Jyrki Rosti, 050 559 7840
Paavolan päiväkodin johtaja Minna Halme, 050 398 5476
päivähoitojohtaja Mika Harju, 050 559 7901

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä
tartuntatautilääkäri jukka.majuri@phhyky.fi
infektioylilääkäri ville.lehtinen@phhyky.fi