Hyppää sisältöön

Kariniemen kuntoportaat toteutetaan

Tekninen ja ympäristölautakunta hyväksyi Kariniemenmäen kunto- ja maisemaportaiden rakennussuunnitelman. Portaiden rakentaminen alkaa aikaisintaan 1.8.

Rakennussuunnitelman mukaisesti Kariniemenmäen kunto- ja maisemaportaat tehdään satamaraitilta ylös Kariniemenmäelle. Tavoitteena on palvella sekä kuntoilijoita että matkailijoita ja muita puiston käyttäjiä. Portaikon toteutusaika on alustavasti elokuu-syyskuu. Rakentaminen voi alkaa, kun lintujen pesimärauha on ohitse.

Kunto- ja maisemaportaista tulee 2,5 metriä leveät. Riittävä leveys palvelee portaissa kulkevien kohtaamisen. Tavoitteena on tehdä turvalliset ja paljon käyttöä kestävät portaat. Askelmat ovat tummanruskeaa, painekyllästettyä puuta ja kaiteet ruskeansävyistä metallia. Portaiden värimaailma on poimittu lähtöpaikan vieressä sijaitsevasta Puuarkkitehtuuripuiston taideteoksesta. Teos on Jose Crus Ovallen Lamina 2.

Portaat on suunniteltu alueen luontoa ja kasvillisuutta säästäen. Ne kulkevat mäkeä pitkin siksakkia, tällä pystytään säästämään ja kiertämään maisemallisesti arvokkaat puut ja isot kivilohkareet. Portaiden kohdalta poistetaan 25 puuta. Suurin osa kaadettavista puista on pieniä tai huonokuntoisia. Poistuva puusto korvataan uusilla istutuksilla rinteen suurimpiin puuttomiin aukkoihin. Asutuksen ja portaiden väliin jää puustoa suojavyöhykkeeksi. Portailla pyritään myös ohjaamaan puiston liikennettä pois asutusalueelta ja hankalakulkuisilta poluilta.

Portaiden tasanteille sijoitetaan myös penkkejä ja ylös puistoon tulee näköalatasanne. Portaikon pituus tasanteineen on 120 metriä, askelmia on 180 ja korkeuseroa alku- ja lähtöpisteen välillä on 25 metriä.

Havainnekuva: Lahden kaupunki, Tuomas Helin.
Hankkeesta lisää teknisen ja ympäristölautakunnan 21.4.2020 listalla.