–Ilman säästötoimenpiteitä kuluvan vuoden tammikuun energialaskut olisivat olleet huomattavasti aiempaa isommat, kertoo toimitilajohtaja Jouni Arola.
Energiansäästötoimenpiteet ovat näkyneet kuntalaisille muun muassa toimitilakiinteistöjen lämpötiloissa, ulkovalaistuksessa ja liikuntapaikoilla.
Toimitilakiinteistöjen keskeisiä toimenpiteitä ovat olleet ilmanvaihdon ja lämpötilan pienentäminen. Ilmanvaihtoa on pienennetty kuntien sisäilmaverkoston ohjeen mukaiselle minimitasolle käyttöaikojen ulkopuolella. Sisätilojen lämpötilaa on pudotettu 1–2 astetta niissä tiloissa, joissa se on mahdollista. Lisäksi valaistustasoa sekä ulkoalueiden sähköistä sulanapitoa on optimoitu.
Suurin vaikutus toimitilakiinteistöissä
Toimitilakiinteistöjen toteutunut säästö tammikuussa 2023 on 13 prosenttia lämmitysenergiassa ja 8 prosenttia sähköenergiassa edelliseen vuoteen verrattuna. Tämä tarkoittaa noin 100 000 euron säästöä kuukaudessa.
Yleisten alueiden valaistuksen tehon alentaminen sekä liikuntareittien valaistuksen ja Aleksin valokadun käyttöajan rajaaminen ovat tuottaneet säästöä noin 20 000 euroa.
Lahden ja Kivimaan uimahalleissa saunoja on lämmitetty vuoroittain niin, että lämpimänä on vain yksi sauna per puoli. Säästöä on saatu 4 000 euroa vuoden 2020 tammikuuhun verrattuna. Vuonna 2021 tammikuussa uimahallit ja kuntosalit olivat koronatoimenpiteiden vuoksi kokonaan suljettu ja vuoden 2022 tammikuussa uimahallit vain rajoitetusti käytössä.
Tekonurmikenttiä ei ole tänä talvena lämmitetty, jos pakkasta on ollut alle –5 astetta.
–Esimerkiksi Mukkulan tekonurmikentällä on säästetty noin 300 MWh lämmitysenergiaa tammikuun aikana, eli yli 20 000 euroa, sanoo kiinteistöpäällikkö Ossi Leppisaari.
Lahden Jäätorin osalta talven aikana saavutetaan arviolta noin 100 000 euron säästö.
Kaupunginhallitus hyväksyi energiansäästöohjelman lokakuussa 2022, ja toimenpiteet pantiin täytäntöön loppuvuoden 2022 aikana. Säästöohjelman tavoite on ollut vähentää sähkön kulutusta talven kulutushuippujen aikana ja supistaa energiankulutusta pidemmällä aikavälillä.
Energiatehokas Lahti