Hyppää sisältöön

Kaupungin lukioissa vanhojentanssit striimataan ja penkkarit siirretään

Abiturienttien penkkarijuhla rekka-ajeluineen to 10.2. sekä kakkosten vanhojentanssit pe 11.2. ovat jälleen vaakalaudalla, koska koronayhteistyöryhmän esityksestä aluehallintovirastolta odotetaan päätöstä yleisötilaisuuksien rajoitusten jatkamisesta 19. helmikuuta saakka.
Arkistokuvaa vanhojentansseista keväällä 2020 Kauppakeskus Karismassa

Lahden kaupungin lukiot ovat päättäneet, että penkkarijuhla siirretään huhtikuun ensimmäiselle päivälle ja vanhojentanssit pidetään paikallaan, mutta striimataan kotiväelle. Molempien päätösten taustalla on opiskelijoiden kuuleminen. Päätökset olivat selkeitä, koska abiturienteista noin 90 % heille teetetyssä kyselyssä kannatti siirtämistä ja vanhojentanssikursseilla oli keskustelun perusteella päädytty striimaamiseen parhaana vaihtoehtona.

– Penkkareiden uusi ajankohta 1.4. on siinä mielessä hyvä, että tuossa kohtaa abeilla on oikeasti aamuja nolla, sillä yo-kokeet ovat päättyneet 30. maaliskuuta, kertoo Kannaksen lukion apulaisrehtori Hanna Luttinen.
– Vanhojentanssit pidetään alkuperäisellä paikallaan, sillä tanssiharjoitusten aikatauluttaminen uudelleen on todella haastavaa, Luttinen jatkaa.

Kannaksen ja Tiirismaan lukioissa vanhojentanssit striimataan koteihin perjantai-iltana 11.2. ja Lahden lyseossa 10.2. eli torstai-iltana. Kaikissa lukioissa on tarkoitus viettää vanhojenpäivää ilman ulkopuolista yleisöä perjantaina 11.2. eli alkuperäisenä ajankohtana.

Lahden lyseon vanhat tanssivat lyseon liikuntasalissa.

Kannaksen ja Tiirismaan lukion vanhat pääsevät ensimmäistä kertaa tanssimaan uuteen Paavolan kampuksen liikuntahalliin, joka tarjoaa tilaisuudelle upeat puitteet. Kampuksen uusissa tiloissa järjestetään myös kevään ylioppilaskirjoitukset. Lahden lukio Gaudia aloittaa toimintansa Paavolan kampuksessa elokuussa 2022, kun Kannaksen ja Tiirismaan lukiot yhdistyvät uudeksi lukioksi.

Lisätiedot

Lahden kaupunki, sivistyspalvelut
Lukiokoulutus
Hanna Luttinen, apulaisrehtori, Kannaksen lukio,  050 383 6527
lukiojohtaja Heikki Turunen, 044 716 1330

Päijät-Sote: Päijät-Hämeessä voimassa olevat suositukset ja rajoitukset

 

Arkistokuva vanhojentanssiesityksestä Kauppakeskus Karismassa keväältä 2020, kuva Ilona Reiniharju