Videolla esitellään käytännön esimerkkejä ja hetkiä digitaitojen oppimistilanteista varhaiskasvatuksen arjessa. Esimerkkien ohessa on kuvattu, miten varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmien eri sisällöt yhdistyvät digitaitojen harjoitteluun kaikenikäisten lasten ryhmissä. Tällaisia sisältöjä ovat esimerkiksi kielten rikas maailma, ilmaisun monet muodot, minä ja meidän yhteisömme, tutkin ja toimin ympäristössäni sekä kasvan, liikun ja kehityn.
Varhaiskasvatuksen digitaitojen harjoittelu ja digipedagogiikka perustuvat varhaiskasvatus- ja esiopetussuunnitelmiin. Varhaiskasvatuksen digitaidot tarkoittavat esimerkiksi monilukutaitoa, mediakriittisyyttä, digiturvallisuutta, digilaitteiden turvallista ja vastuullista käyttöä sekä monipuolisia ajattelun taitoja.
Lapsilla on oikeus digitaaliseen osaamiseen, ja sen edistäminen lisää lasten koulutuksellista tasa-arvoa. Kaupungin varhaiskasvatuksella on oma digitalisaatiostrategia.
Videon sisältöön tutustutaan oman varhaiskasvatuspaikan vanhempainilloissa. Huoltajat voivat myös itsenäisesti tutustua videoon.
Linkki videoon löytyy kaupungin varhaiskasvatuksen lahti.fi -verkkosivuilta.
