Esityksen mukaan Mukkulan monitoimitalon hankesuunnittelussa jatketaan erillisen liikuntarakennuksen toteutuksen valmistelua yksityisenä hankkeena monitoimitalon eteläpuoliselle tontille. Mikäli liikuntatilat eivät toteudu yksityisenä hankkeena, niin liikuntarakennuksen toteutuksesta kaupungin investointina monitoimitalon tontille päätetään myöhemmin erikseen.
Liikuntatilojen toteuttamismahdollisuutta yksityisen toimijan toimesta on selvitetty kaupunginhallituksen toimeksiannosta ja markkinavuoropuhelun avulla.
– Monitoimitalohankkeen jatkovalmistelussa ja tarjousvaiheessa pyritään löytämään kustannuksia säästäviä ratkaisuja, toteaa toimitilajohtaja Jouni Arola Lahden Tilakeskuksesta.
Monitoimitalon tilat vastaamaan pitkän aikavälin palvelutarvetta
Päätösesityksen mukaan hankevalmistelussa otetaan huomioon myös sivistyslautakunnan lausunnossaan 18.8.2026 mainitsemat seikat. Lautakunta edellyttää, että toteutustavasta riippumatta liikuntatilat toteutetaan päiväkäytön näkökulmasta riittävässä laajuudessa ja että ne valmistuvat samassa aikataulussa muun monitoimitalon kanssa.
Lautakunta pyytää myös kiinnittämään erityistä huomiota siihen, että suunniteltavat tilat vastaavat pitkän aikavälin palvelutarvetta, ovat terveelliset, toimivat ja tarkoituksenmukaiset sekä muodostavat kaupungin talouden näkökulmasta kustannustehokkaan kokonaisuuden. Lausunnon mukaan henkilöstöä tulee osallistaa tilojen jatkosuunnitteluun.
Tulevat käyttäjät ja alustava aikataulu
Kaupunginhallituksen maaliskuisen 2026 päätöksen mukaisesti Mukkulan monitoimitalon hankesuunnittelua on jatkettu siten, että yhtenäiskoulu (ala- ja yläkoulu) toteutetaan kaksisarjaisena ja lähikirjasto alueen asukkaita kattavasti palvelemaan.
Kirjastoon sijoitetaan noin 20 hengen monitoimitila sekä riittävästi tilaa kokoelmille, lasten ja nuorten oleskeluun, ryhmäopastuksille, tapahtumille sekä lehtien lukuun. Osa tapahtumatiloista voi olla yhteiskäyttöisiä muiden toimijoiden kanssa. Päiväkodin laajuus on kahdeksan sarjaa. Nuorisotila sijoittuu yläkoulun yhteyteen.
Hankkeen aikataulu riippuu toteutusmuodosta ja päätöksenteon aikataulusta. Nopeimmillaan pääosa rakentamisesta voi valmistua kesällä 2030. Kaavamuutoksen edellyttämä aika on otettu huomioon. Monitoimitalo on kokonaan uusi rakennus, joka sijoittuu nykyisten purettavien rakennusten paikalle.
Kaupunginhallituksen kokouksen 7.9.2026 esityslista Dynasty-verkkopalvelussa
Lisätiedot
-
Jouni Arola
Toimitilajohtaja
-
Leena Pirttilä
Rakennuttajapäällikkö