Hyppää sisältöön

Kaupunginhallitus 20.4.2020

Suomi-Rata Oy:n asiakirjat ja kaupungin avustus Kestävä Lahti -säätiölle.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 9.3.2020 kaupungin osallistumisen Suomi-Rata Oy:n rahoittamiseen 3,7 miljoonalla eurolla. Hankeyhtiön tarkoituksena on suunnitella nopea raideyhteys Helsingin ja Tampereen välille sekä lentorata Pasilasta Keravalle. Lentorata parantaisi junayhteyksiä merkittävästi Lahdesta Helsinki-Vantaan lentokentälle ja Helsinkiin.

Suomi-Rata Oy:n osakassopimuksessa sovitaan keskeisistä tavoitteista Suomi-Rata-hankkeelle sekä hankeyhtiön hallinnosta, rahoituksesta ja päätöksenteosta. Osakassopimuksen perusteella osapuolet eivät ole velvollisia lisärahoittamaan yhtiötä, jos suunnittelukustannukset ylittävät arvioidun määrän.

Ympäristöpääkaupunkihankkeen toteutus

Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 -hankkeen toteutukseen on tälle vuodelle varattu 750 000 euroa. Säätiö aloittaa toimintansa 1.5.2020, joten osa avustuksesta maksetaan toiminnan aloittamisen yhteydessä ja jäljellä oleva määräraha suhteessa alkuvuodesta toteutuneisiin kustannuksiin.

Kestävä Lahti -säätiössä työskentelee tällä hetkellä yhdeksän henkilöä, joista kaksi siirtyy säätiöön määräaikaisesti kaupungin palveluksesta.

Kaupunginhallituksen päätökset

Kaupunginhallitus päätti kaikki asiat esityslistan mukaisesti.

Aihealueet