Hyppää sisältöön

Kaupungintalon työmaa-aidoissa uudet taideteokset

Kaupungintalon työmaa-aitoja elävöittää maalaustaide. Uudet teokset sijoittuvat kaupungintalon puiston ja Mariankadun puoleisiin aitoihin. Maalaukset valmistuivat touko-kesäkuun aikana.

Kaupungintalon puiston puoleisen teoksen Elämän kestävät rakenteet ovat toteuttaneet Kauno ry:n Kirsi Karppinen ja Nelli Penna yhdessä Harjun koulun valinnaisen kuvataiteen oppilaiden kanssa. Mariankadun puolelle teoksen Juuret on toteuttanut Inspis ry:n Juuso Haverinen. Teokset on toteutettu kierrätetyille vaneriaidoille. Molemmissa teoksissa nousevat esiin kestävän kehityksen teemat.

Elämän kestävät rakenteet -teoksen muotokielessä on viittauksia muun muassa Lahden vesitorniin ja timantteihin, jotka symboloivat elämää ja kestävyyttä. Oppilaiden tärkeinä pitämiä teemat, kuten kaupunkiluonto eläimineen ja kasveineen sekä erilaiset kulttuurin ja taiteen muodot on nostettu mukaan maalaukseen. Taiteilijoiden ohjauksessa oppilaat suunnittelivat ja piirsivät omat sapluunansa, joita käyttämällä työmaa-aitaan maalattiin kuvioita spraymaaleilla. Pennan ja Karppisen tavoitteena oli moniääninen teos, jossa nuorten ääni tulisi kuuluviin ammattitaiteilijoiden luotsaamana.

Juuret-teoksessa yhdistyy esittävyys ja abstraktit muodot. Tunnistettavina lahtelaisina maamerkkeinä maalauksesta nousevat esiin Salpausselän harju, Hyppyrimäki ja Vesijärvi.

– Sipulimaiset muodot viittaavat lahtelaisten erilaisiin kerrostumiin, kertoo Haverinen.

Kaupungintalon työmaa-aitojen maalausten kautta halutaan vastata kaupunkilaisten toiveeseen saada enemmän väliaikaista maalaustaidetta Lahden katukuvaan. Lahtelaisten toiveita julkisesta taiteesta kerättiin syksyllä 2020 järjestetyssä Osallistavan budjetoinnin hankkeessa. Kaupunkiin toivottiin lisää väriä, väliaikaista ja osallistavaa taidetta sekä maalauksia työmaa-aitoihin.

Kaupungintalon työmaa-aitojen taidehanke toteutetaan vuosien 2021–2023 aikana.  Ensimmäiset teokset valmistuivat syksyllä 2021 ja seuraavan kerran aitoihin saadaan uutta taidetta syksyllä 2022. Teoksia valmistuu pilotin aikana yhteensä kuusi. Maalaukset tilataan Kauno ry:ltä ja Inspis ry:ltä.

Lisätiedot

Museoamanuenssi Liisa Mäkitalo
p. 044 482 6119
liisa.makitalo@lahti.fi