Hyppää sisältöön

Kaupunginvaltuusto 27.1.2020

Pöytäkirjan tarkastajien valinta
Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin valtuutetut Maarit Tuomi ja Jari Salonen

Kaupunginvaltuusto päätti kaikki asiat esityslistan mukaisesti.

4 § Eron myöntäminen Salla Palmi-Felinille kaupunginvaltuuston vaalilautakunnan varajäsenen tehtävästä ja uuden varajäsenen valitseminen
Uudeksi varajäseneksi valittiin Aija-Riitta Saastamoinen.

5 § Eron myöntäminen Salla Palmi-Felinille liikunta- ja kulttuurilautakunnan jäsenen tehtävästä ja uuden jäsenen valitseminen
Uudeksi jäseneksi valittiin Aija-Riitta Saastamoinen.

Lisäksi kokouksessa jätettiin seuraavat valtuustoaloitteet:

7 § Valtuutettu Jari Salosen ym. aloite
Päätös Kisapuiston stadionin rakentamisesta

8 § Valtuutettu Jari Salosen aloite
Kaupunginvaltuutetun sähköpostin ohjaaminen toivottuun osoitteeseen

9 § Lahden Perussuomalaisten valtuustoryhmän aloite
Lahden kaupunki selvittää, olisiko esim. Lahden Talojen mahdollista rakentaa erityisasuntoja, jotka olisi suunnitetultu nimenomaan sisäilmasairastuneita varten

10 § Valtuutettu Kalle Aaltosen aloite
Lahden kaupunki ryhtyy selvittämään mahdollisuuksia yhtenäiseen kouluasuun lahtelaisiin kouluihin, ne voivat olla esim. positiivisia kokemuksia herättäneiden huppareiden kaltaisia

11 § Valtuutettu Seppo Korhosen ym. valtuustoaloite
Pormestarimalli-asia otetaan uudelleen valmisteltavaksi ja valtuusto tekee päätöksen pormestarimallista luopumiseksi, heikentyvää taloustilannetta arvioiden

Aihealueet