Hyppää sisältöön

Kaupunki jakaa henkilökunnalleen kangasmaskit

Lahden kaupunki jakaa koko henkilökunnalleen kaksi kappaletta kangasmaskeja.

Maskijakelulla kaupunki työnantajana haluaa edistää henkilökunnan terveyttä, ehkäistä koronavirustartuntojen leviämistä ja muistuttaa maskin käytön hyödyistä erityisesti tungoksessa.

– Lähtökohtaisesti jokainen hankkii maskinsa itse. Jaamme kuitenkin kaikille kaupungin työntekijöille kaksi kangasmaskia, koska kaikkien on hyvä totutella ja oppia maskien käyttöön tilanteissa, joissa ei ole mahdollista pitää turvaetäisyyttä, sanoo kaupunginjohtaja Pekka Timonen.

Kaupungin omassa toiminnassa, erityisesti asiakaspalvelutilanteissa työntekijöillä on jo nyt asianmukaiset varusteet ja toimintaohjeet. Ensisijaisen tärkeää on edelleen noudattaa 1–2 metrin turvavälejä aina kun mahdollista, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua.

– Tärkeintä on toimia kaikissa tilanteissa vastuullisesti. Ja tietenkin sairaana pitää jäädä kotiin, Timonen muistuttaa.

THL:n ohjeen mukaan kangasmaski pestään 60 asteessa aina käytön jälkeen tai keitetään sitä viisi minuuttia vedessä, johon on lisätty hieman pesuainetta. Pesun jälkeen maski huuhdellaan ja kuivataan paikassa, jossa on raitis ilma.

THL:n ohjeet maskin käyttöön