Hyppää sisältöön

Kaupunkilainen 2026 jaetaan tänään koteihin

Lahden kaupungin asukaslehti Kaupunkilainen ilmestyy keskiviikkona 2. syyskuuta. Vesiteemainen numero vie lukijat Vesijärven rannoille ja Salpausselän pohjavesien äärelle sekä tutustuttaa kiinnostaviin lahtelaisiin ja kaupungin ajankohtaisiin ilmiöihin.
Kuva: Lassi Häkkinen / Lahden kaupunki

Syksyn Kaupunkilaisessa kuusi lahtelaista kertoo suhteestaan Vesijärveen. Lehdessä kurkistetaan myös Salpausselän pohjavesiin, jotka ovat tärkeä osa lahtelaista arkea ja alueen elinkeinoelämää.

Lisäksi lehdessä pohditaan LUT-yliopiston ja Lahden yhteistyön merkitystä kaupungin kasvulle ja kehitykselle. Haastateltavina ovat muun muassa LUT-yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa ja kaupunginjohtaja Niko Kyynäräinen.

Mukana ovat myös Lahti-Seuran pitkäaikainen puheenjohtaja Sauli Hirvonen, kaupunginteatterin skenografit Tiina Hauta-aho ja Minna Välimäki, lahtelainen yhdistetyn urheilija Heta Hirvonen ja monia muita.

Kaupunkilainen ilmestyy kerran vuodessa. Se jaetaan koteihin keskiviikkona 2. syyskuuta. Lehden voi noutaa myös Lahden pääkirjastosta ja Lahti-Pisteestä sekä lukea verkossa digilehtenä.

Lue kaupunkilainen tästä (lukusali.fi)