Hyppää sisältöön

Kaupunkipyörien kausi alkaa 11.4.

Mankelien kausi siirtyy sääsyistä kahdella viikolla. Pyörät saapuvat katukuvaan 11.4. ja Mankeli-asemia on tällä kaudella yhteensä 31. Kausilipun ennakko-ostajille on luvassa alennus.
Mankelien kausi alkaa huhtikuussa

Seitsemän kuukauden pituinen kaupunkipyöräkausi alkaa muutaman viikon kuluttua. Aloituspäivää jouduttiin epävarman säätilanteen takia siirtämään. Käyttäjien turvallisuutta ei voida jäisillä teillä turvata. Kausi pitenee vastaavasti loppupäästä kaksi viikkoa ja jatkuu 11.11. saakka.

– Viime syksynä saimme jonkin verran palautetta kauden loppumisesta liian aikaisin. Säiden epävakauden kannalta lokakuun loppu on Suomessa yleensä määritelty kaupunkipyöräilykauden lopuksi. Kokeilemme nyt, voiko marraskuisessa Lahdessa polkea ilman nastarenkaita, kertoo hankepäällikkö Anna Huttunen.

Mankeli-asemia 30 + 1

Viime vuonna kolme suosituinta kaupunkipyöräasemaa olivat kauppatorilla, Trion edustalla ja satamassa. Kaupunkipyörien asemaverkosto on sidottu pyörien kokonaismäärään, eli 250 pyörään.

Viime syksyn kokeilujakson asemaverkkoon on tehty muutamia muutoksia. Muutokset johtuvat asemien käyttöasteeseen, harkintaan ja käyttäjien toiveisiin.

– Asematoiveita olemme saaneet valtavasti. Valitettavasti asemia ei riitä kaikkiin toivekohteisiin. Optimaalisena asemakohtaisena pyörämääränä pidetään kymmentä pyörää per asema. Olemme kuitenkin halunneet ottaa hieman enemmän asemia ja vähemmän pyöriä per asema, jotta pystyisimme paremmin vastaamaan lahtelaisten tarpeisiin ja toiveisiin.

Asemaverkon suurimmat muutokset ovat Mukkulassa, kun vähälle käytölle jäänyt Tiedepuiston asema siirretään Mukkulan ostoskeskukselle. Nykyistä Metsäkankaan asemaa siirretään hieman keskustan suuntaan Kärpäseen, jolloin se palvelee paremmin molempia alueita. Lisäksi keskussairaalan lähelle Sykekadulle saadaan testiasema, eli sitä kokeillaan tämä kausi.

Ennakkomyynnistä halpuutettu kausilippu

Joukkoliikennelautakunta päätti Mankelien lippuhinnoista tammikuussa. Seitsemän kuukauden kausilippu on 50 euroa, viikkolippu 10 euroa ja päivälippu 5 euroa. Kausilipun voi ostaa hyvissä ajoin ennen kauden alkamista ja aikaisille ostajille annetaankin kausilipusta 5 euron alennus. Ennakkomyynti alkaa 28.3. ja kestää kauden aloitukseen 11.4. asti. Ennakkohinta koskee ainoastaan kausilippua.

– Haluamme kannustaa lahtelaisia ottamaan kaupunkipyörät koko kaudeksi käyttöön. Viime vuonna Mankeleiden kausilipun osti yli 1600 henkilöä ja palaute oli häkellyttävän positiivista. Sähköpyörä on mäkisessä Lahdessa mahtava tapa liikkua.

Mankeleiden sopimuskausi on tehty kevääseen 2027 asti. Kaupungilla on sopimuksessa optioita, mitkä mahdollistavat muun muassa asemaverkon laajentamisen pyörämäärän kaksinkertaistamisella ja sopimuksen jatkon kahdella vuodella.

Katso kysymyksiä ja vastauksia Mankeleista

Aihealueet