Hyppää sisältöön

Käyttäjät arvostavat Salpausselän polkuja – Trails-reiteistä keskusteltiin asukasillassa

Keskusteluun osallistui kävelijöitä, juoksijoita, maastopyöräilijöitä, esteettömyyden asiantuntijoita, yrittäjiä sekä muita alueen käyttäjiä. Tilaisuuden tavoitteena oli kerätä näkemyksiä siitä, miten nykyisiä maastoliikuntapolkuja Salpausselällä, Karistossa ja Nastolan Turranlammella tulisi kehittää tulevina vuosina.
Kuva: Juha-Pekka Huotari, Lahden kaupunki

Salpausselkä Trails -maastoliikuntapolkujen kehittämiseen liittyvä asukastilaisuus järjestettiin 31.8. Lahden Palvelutorin Lava-tilassa. Osallistujia oli noin 30.

Polkujen suurimmat vahvuudet löytyvät luonnosta ja monipuolisuudesta

Asukastilaisuudessa korostui arvostus Salpausselän metsätunnelmaa, suomaisemia ja luonnonläheisyyttä kohtaan. Osallistujat pitivät reittejä tärkeänä osana lahtelaisten arkea ja kaupungin vetovoimaa. Polkuja käytetään ympäri vuoden kävelyyn, ulkoiluun, juoksuun, pyöräilyyn ja retkeilyyn.

Eri käyttäjäryhmien tarpeet vaihtelevat, mutta yhteisinä tärkeinä kehittämiskohteina nousivat esiin opastus, saavutettavuus, palvelut ja reittitiedon löydettävyys. Keskustelu osoitti myös, että käyttäjät haluavat osallistua suunnitteluun ja paikallistuntemuksesta on hyötyä polkuverkoston kehittämisessä.

Opastus tärkeää sekä verkossa että maastossa

Kokeneet käyttäjät löytävät reiteille yleensä hyvin, mutta ensikertalaisille ja ulkopaikkakuntalaisille polkuverkosto voi olla vaikeasti hahmotettava. Osallistujat toivoivat selkeämpiä lähtöpisteitä, parempia opasteita, ajantasaista verkkotietoa ja helposti löydettäviä reittikarttoja. Myös kuntarajat ylittävän reittitiedon kokoamista yhteen paikkaan pidettiin tärkeänä.

Vaihtoehtoja eri käyttäjille

Suuri osa osallistujista piti tärkeänä, että verkostossa on sekä helppokulkuisia että vaativampia reittejä eri käyttäjien tarpeisiin. Yhteinen näkemys oli, että reittiverkostoon tarvitaan eritasoisia vaihtoehtoja eri käyttäjille.

Esiin nousivat muun muassa esteettömämmät lähtöpisteet, reittien kuvailutiedot verkossa, saavutettavat opasteet sekä palvelut, jotka hyödyttävät myös lastenvaunujen, rollaattorin tai muiden apuvälineiden kanssa liikkuvia. Erityisesti maastopyöräilyn ja polkujuoksun tarpeita palvelee teknisesti haastavammat osuudet.

Tilaisuudessa keskusteltiin myös pysäköinnistä, wc-tiloista ja levähdyspaikoista. Erityisesti palveluiden kehittämistä, helpompaa pääsyä poluille talviaikaan sekä julkisilla liikennevälineillä saavutettavia lähtöpisteitä pidettiin tärkeinä.

Polkujen kuluminen ja pintamateriaalit herättivät keskustelua. Osa osallistujista piti sorastusta tarpeellisena kestävyyden parantamiseksi, kun taas osa toivoi luonnonmukaisten polkujen säilyttämistä. Kaupunki on kokeillut soran lisäksi myös muita materiaaleja, kuten kivituhkan ja saven sekoitusta. Keskustelu osoitti, että pintaratkaisuja reittien kuluneiden tai mutaisten kohtien varrelle pitää suunnitella yksilöllisesti.

Yhteiselo poluilla sujuvaa

Kävelijöiden, juoksijoiden, pyöräilijöiden ja koiranulkoiluttajien kohtaamiset koettiin pääosin sujuviksi, ja poluilla vallitsevaa ilmapiiriä hyväksi, vaikka haastavia tilanteita esiintyy satunnaisesti. Talviaikaisessa käytössä herättivät keskustelua erityisesti latujen ylitykset, reittien kunnossapito sekä eri käyttäjäryhmien kohtaamistilanteet kapeilla reittiosuuksilla. Ratkaisuissa korostettiin hyvien käytöstapojen, selkeän viestinnän ja toimivien reittiratkaisujen merkitystä.

Suunnittelu jatkuu käyttäjäpalautteen pohjalta

Salpausselkä Trails -hanke on parhaillaan yleissuunnitteluvaiheessa. Tavoitteena on saada se valmiiksi vuoden loppuun mennessä. Sen jälkeen hanke etenee tarkempaan kohdekohtaiseen suunnitteluun ja toteutusten vaiheistamiseen. Myös jatkovaiheissa pyritään tarjoamaan mahdollisuuksia osallistua ja kommentoida suunnitelmia.

Tilaisuuden materiaalit

Asukasillan muistio
Asukasillan esitysdiat

Kysely avoinna 6.9. saakka

Trails-tilaisuuden suunnittelussa hyödynnettiin kyselyä, jonka kautta sai jättää mielipiteitä ja havaintoja reittien varrelta sekä toiveita projektin suunnittelijoille. Kysely on avoinna 6.9.saakka.

Vastaa kyselyyn