Hyppää sisältöön

Keskustassa uusitaan huonokuntoisia katu- ja puistopuita

Vesijärvenkadulta, Pecsinpuistosta ja Zaporozenpuistosta uusitaan yhteensä 20 vanhaa ja huonokuntoista puuta, tilalle istutetaan 24 uutta puuta. Työ aiheuttaa poikkeavia liikennejärjestelyitä.
Katunäkymä Vesijärvenkadun työalueelta.
Näkymä Pecsinpuistosta kohdalta Zaporozenpuiston suuntaan.

Ensi viikolla aloitetaan katu- ja puistopuiden kunnostustyö Vesijärvenkadulla, Pecsinpuistossa ja Zaporozenpuistossa. Työ aloitetaan liikennejärjestelyiden toteuttamisella, jonka jälkeen puiden kaato voidaan aloittaa. Kaadon jälkeen puiden kasvualustat rakennetaan ja päällysteet viimeistellään.

Työkohteiden puille on tehty kuntotutkimukset, joiden tulosten perusteella nyt uusittavat puut ovat kuntonsa puolesta tulleet elinkaarensa päähän, muodostaen kaupunkialueelle turvallisuusriskejä.

Vesijärvenkadulle istutetaan yhdeksän uutta lehmusta, jotka ovat istuttaessa noin kolme metriä korkeita. Pecsin- ja Zaporozenpuistoon istutetaan keväällä 2021 yhteensä 13 koivua ja kaksi jalavaa. Puistopuiden istutukset jäävät keväälle, sillä koivu vastaa syysistutuksiin usein heikolla menestyksellä.

Katupuiden uusiminen Kirkkokadulla. Huonokuntoinen puu on poistettu ja kasvualustan parantaminen käynnistetään päällysteen poistamisella.

Lehmuksista pitkäaikaista ja kestävää vehreyttä katukuvaan

Puistolehmukset ovat kauniita ja kestäviä katupuita. Lehmus kestää rankkojakin hoitoleikkauksia ja mahdollistaa siten vapaan katutilan eri liikkumismuotojen käyttöön. Puistolehmus ei ole ronkeli kasvualustansa suhteen, vaan pärjää hyvin vaatimattomammassakin alustassa. Lisäksi puu kestää hyvin myös kolhuja. Lehmukset sitovat erinomaisesti katupölyä luontaisestikin tahmean lehtensä ansiosta.

Kasvualusta kannattaa

Puiden kaadon yhteydessä Vesijärvenkatu avataan ja puiden kasvualustaa parannetaan. Kasvualustoja laajennetaan, ja ne yhdistetään kadunsuuntaisesti yhdeksi isoksi erityiseksi kantavaksi kasvualustaksi. Suuremman kasvualustan myötä juuristolla on runsaammin tilaa kasvaa, jolla edistetään puun elinvoimaista ja pitkää ikää sekä lajilleen tyypillistä kasvutapaa.

Kantava kasvualusta muodostetaan louhoksen ja mullan seoksesta, joka tiivistetään painumattomaksi. Louhos kasvualustassa estää puiden ympäristöön muodostuvia pinnan painaumia, toisin kuin ainoastaan mullasta muodostuva kasvualusta. Kantava kasvualusta suojaa myös juuristoa maanpainumiselta ja tukehtumiselta.

Kantava kasvualusta onkin erinomainen ratkaisu kaupunkialueiden katupuille. Kantavalla kasvualustalla edistetään katutilan maanpäällisen monipuolista käyttöä. Katua voidaan hyödyntää kantavan kasvualustan myötä puun rungon välittömään läheisyyteen asti, ilman että juuristoa vahingoitetaan.

Poikkeavat liikennejärjestelyt

Työ aiheuttaa Vesijärvenkadulla ja Kirkkokadulla yksityisliikenteen ohella poikkeusjärjestelyitä myös linja-autoliikenteelle. TEVI-pysäkki siirretään työn ajaksi Kirkkokadulle Vesijärvenkadun ja Kauppakadun väliselle katuosuudelle

Lue tarkemmin pysäkin siirrosta Lahden Seudun Liikenteen verkkosivuilta: http://www.lsl.fi/hairiotiedotteet/tevi-p-pysakki-pois-kaytosta-19-10-alkaen/.

Aikataulu

Puiden uusimiset aloitetaan liikennejärjestelyiden toteuttamisella viikosta 43 lähtien. Työn arvioidaan valmistuvan viikolla 47, lukuun ottamatta Pecsin- ja Zaporozenpuiston istutuksia, jotka toteutetaan keväällä 2021.

Lisätietoja:

Markku Silvenius, viherrakennuttaja
Kunnallistekniikka, Lahden kaupunki

Markku Saari, kasvillisuusvastaava
kunnallistekniikka, Lahden kaupunki

Aihealueet