Hyppää sisältöön

Kevät on tullut ja puutarhan siivous alkanut -hävitä jätteet oikein

Kotona tai mökillä syntyvää jätettä ei saa polttaa.

Kevään tullessa kodin tai mökin puutarhassa alkaa kevätsiivous. Risuja ja oksia hävitettäessä on muistettava, että puutarhajätettä, kuten mitään muutakaan jätettä, ei saa hävittää polttamalla. Risut ja oksat voi hakettaa ja käyttää katteena omassa puutarhassa tai kompostoida haravointijätteiden kanssa. Risut, oksat ja haravointijätteet voi myös viedä ilmaiseksi Salpakierto Oy:n lajitteluasemille.

Kiinteistöjen tulipesissä saa polttaa vain kuivaa, käsittelemätöntä puuta. Roskia ei saa hävittää kiinteistöjen tulipesissä. Sytykkeenä voi käyttää vähäisiä määriä paperia ja kartonkia.

Juhannuskokkojen loimuista voi nauttia

Juhlapäivien kokot tai retkeilyn yhteydessä makkaran paisto nuotiolla ovat sallittuja. Kokkojen, nuotioiden ja grillaamisen ei katsota olevan tarkoitukseltaan jätteen hävittämistä. Polttaminen ei saa aiheuttaa naapurustolle savu-, noki-, haju- tai terveyshaittaa. Avotulen tekeminen on kielletty Ilmatieteen laitoksen antaman metsä- tai ruohikkopalovaroituksen aikana.

Lisätiedot:

Sanna Kumpumäki, jätehuollon suunnittelija, p. 0440 187 143
jatelautakunta@lahti.fi