Hyppää sisältöön

Kirsikkapuisto Lahden osallistuvan budjetoinnin suosikki

Osallistuvan budjetoinnin äänestys on ratkennut. Toteutukseen asti etenee kymmenen asukasideaa.

Lahtelaisten suosikki oli kaikkien kaupunkilaisten yhteinen kirsikkapuisto, jota kannatti 1095 lahtelaista. Vihertoimi etsii kirsikkapuistolle sopivan sijaintipaikan ja sen toteuttaminen aloitetaan keväällä 2021.

Eteläisellä alueella eniten ääniä sai Porvoonjoen luontopolun kehittäminen. Kunnostustyöt ajoittuvat loppukesään 2021, Lahden eteläisen kehätien vihertöiden valmistuttua. Toiseksi eniten äänestäjiä eteläisellä alueella houkutti Sopenkorven Kesannon kehittäminen. Kolmas eteläiseltä alueelta toteutettava hanke on Wibit-temppurata maauimalaan viideksi päiväksi, mikä oli erityisesti lasten ja nuorten suosikki. Wibit-radan teemapäivistä tiedotetaan ensi keväänä.

Pohjoisen alueen ideoista voittajaksi nousi frisbeegolfrata Ahtialaan, joka sai 624 ääntä. Rata rakennetaan todennäköisesti Sepänniemen alueelle, lähelle Ahtialan koulua.

Itäisellä alueella eniten ääniä keräsi kauppatorin elävöittäminen, jota piti tärkeänä 852 lahtelaista. Muita keskustan alueella toteutettavia ideoita ovat katutaide, kukkaistutukset ja vartioitu pyöräparkki torille.

Nastolassa toteutukseen eteni ruoka-avun jakelupiste, joka toteutetaan yhteistyössä seurakuntayhtymän ja järjestöjen kanssa. Itäiseen alueeseen kuuluu entinen Nastolan kunnan alue sekä keskusta.

Lahden osallistuvan budjetoinnin eli osbun äänestys järjestettiin 28.8. – 9.9. Äänestyksessä asukasideat oli jaettu itäiselle, eteläiselle ja pohjoiselle alueelle sekä koko kaupunkia koskeviin hankkeisiin. Jokaisella alueella sai äänestää enintään 25 000 euron edestä eli yhteensä 100 000 eurolla. Äänestämään pääsi kaupungin verkkosivuilla, Lahden kirjastoissa ja Palvelutorilla sekä popup-äänestyksenä Elokolossa ja Takataskussa. Äänensä antoi yhteensä 3896 lahtelaista eli noin 3,3% asukkaista.

Tutustu tarkemmin toteutettaviin ideoihin ja osallistuvan budjetoinnin äänestystuloksiin lahti.fi/osbu