Hyppää sisältöön

Korkeakoulu mukaan keskustan katukuvaan

Opiskelu toi Pyry Viitikon Lahteen. Kaupunki tuntuu omalta, mutta suhde keskustaan kehittyy hitaasti. Opiskelijat kaipaavat lisää syitä tulla keskustaan. Oma tila opiskeluun ja ajanviettoon olisi yksi sellainen.

Millainen on oma suhteesi Lahteen ja Lahden keskustaan?

Tulin Lahteen lukioon kymmenen vuotta sitten, ja nyt opiskelen palvelumuotoilua LAB-ammattikorkeakoulussa. Suhteeni Lahteen ja sen keskustaan on alati kehittyvä. Viime vuosina olen havahtunut Lahden upeaan luontoon, mutta keskustaan suhde kehittyy hitaammin. Kymmenisen vuotta sitten täällä oli todella paljon tapahtumia, mutta sitten niiden määrä väheni. Onneksi nyt näyttäisi siltä, että tässä asiassa tapahtuu piristystä.

Mikä keskustassa on hyvää tällä hetkellä?

Keskustassa on todella tunnelmallisia kahviloita ja ravintoloita. Ne tuovat minut keskustaan. Myös taidegalleria Kipinä ja taidemuseo Malva ovat tärkeitä paikkoja. Tuntuu että taide näkyy ja kehittyy keskustassa koko ajan enemmän. Se myös yhdistää ihmisiä. Isojen muraalien äärelle voi esimerkiksi jäädä juttelemaan muiden kanssa. Lahden keskustassa on tosi paljon potentiaalia, joka ei vielä ole käytössä.

Mitä opiskelijana toivoisit enemmän keskustalta?

Opiskelijoiden kampus on kaukana keskustasta, eikä kulku sinne ole vielä ketterää. Moni opiskelija vain kulkee keskustan ohi. Olisi todella hyvä, jos korkeakoulu näkyisi myös keskustassa, eli opiskelijoille olisi joku paikka, jossa voisi opiskella, järjestää tapahtumia, kokoontua ja viettää aikaa. Jos tällainen olisi, niin opiskelijat olisivat keskustassa enemmän ja myös käyttäisivät siellä palveluita. Opiskelija-alennuksiakin voisi olla keskustan liikkeissä enemmän. Pienikin alennus osoittaa, että opiskelijat on huomioitu.

Millainen olisi unelmiesi keskusta vuonna 2040?

Lahti tuntuu koko ajan enemmän kodilta, joten saatan hyvinkin tuolloin asua täällä. Unelmien keskustassa taide ja kulttuuri näkyisivät vielä nykyistä enemmän. Täällä olisi pieniä ja isoja tapahtumia sekä kaupunkikulttuuria, mikä toisi kaupunkiin piristävää vaihtuvaa virtaa. Vuonna 2040 keskustan rakennukset olisivat laajemmin kaupunkilaisten käytössä. Harrastustiloja olisi sekä ulkona että sisällä, eikä kaikki toiminta olisi maksullista. Kun tekemiselle on puitteita, niin
kaupunkilaiset aktivoituvat.

Mitä muuta houkutteleva ja viihtyisä Lahden keskusta voisi olla 2040?

Toivon että keskusta on tuolloin kutsuva, hengittävä ja eläväinen. Siellä näkyisi kaupunkilaiset kaikessa moninaisuudessaan. Korkeakoulu tuo kansainvälisyyttä Lahteen, joten keskusta olisi tuolloin myös rakenteeltaan selkeä ja helppokulkuinen. Hyvät opasteet auttaisivat löytämään keskustan kohteet. Keskusta olisi myös vihreä, ja kulku veden äärelle Pikku-Vesijärvenpuistoon olisi esteetöntä polkupyörällä, rullalaudalla, pyörätuolilla ja muilla välineillä.

 

Teksti: Leena Salokoski

Kuvat: Susanna Kekkonen

Osallistu keskustavisio 2040 -työhön

Lahdessa tehdään juuri nyt vuoteen 2040 tähtäävää keskustavisiota. Olet lämpimästi tervetullut jakamaan ajatuksesi ja rohkeat ideasi kanssamme. Osallistu verkossa tai tule mukaan kaupungintalolla 21.11. järjestettäville Tulevaisuusfestareille. Keskustavisio valmistuu alkuvuonna 2024.

Verkkokysely ja lisätietoa Tulevaisuusfestareista

Aihealueet